Aikalisän paikka

Haminan varhaiskasvatus- ja palveluverkkoselvitys tuo väistämättä kuohuntaa koko kaupunkiin. Selvää on, että Kannusjärven ja Metsäkylän asukkaat vastustavat koulujensa alasajoa, mutta selvitykseen liittyy paljon muitakin avoimia asioita.

Kaiken takana ovat vähenevät oppilasmäärät. Jotakin on kuitenkin tehtävä, sillä koulu ei ole enää koulu, jollei siellä ole oppilaita.

Varhaiskasvatus- ja palveluverkkoselvitys on laaja raportti, jossa pureudutaan koulujen kuntoon ja oppilasmääräennusteisiin. Koulujen lopettaminen muuten elinvoimaisista kylistä on kuitenkin raakaa eurot edellä –politiikkaa.

Kouluilla on kylissään keskeinen rooli muutenkin kuin opetusmielessä. Koulut avaavat ovensa harrastuksille, taiteelle, liikunnalle eikä kylissä ole korvaavia, vastaavia tiloja.

Lopettamisuhan alla olevat Kannusjärven ja Metsäkylän koulut eivät kuulu heikkokuntoisimpiin, mutta niitäkin Haminassa on. Raportti esittää uuden koulun rakentamista Länsi-Haminan alueelle. Uudelleen olisi rakennettava Husulan koulukin.

Ennen päätöksentekoa on lyötävä pöytään lakkauttamisten hintalaput. Seinistä luopuminen tuo säästöä, mutta ne eurot kuluvat monimuotoisiin oppilaiden kuljetuksiin. Mistä ja milloin löytyvät rahat uusien koulujen rakentamiseen?

Laajempi kouluverkon remontti kaipaa aikalisää. Päättäjät ovat visaisen asian edessä. Aikalisällä on mahdollisuus tuottaa lisää tietoa oikeiden päätösten tekemiseen, sillä vääriin päätöksiin ei ole varaa.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus