Haminan kuten koko Etelä-Kymenlaakson avainkysymyksiä on uusien työpaikkojen luominen. Avainkysymyksen äärellä alueen kunnat löivät jo kymmenisen vuotta sitten päänsä yhteen ja ryhtyivät tosissaan pohtimaan uusia strategisia linjauksia. Seudun strateginen yleiskaavaehdotus on nyt valmis odottaen enää kuntien hyväksyntää.
Suunnittelutyötä on tehty alueen kokonaisetu edellä, unohdettu on paikallinen kyläpolitikointi, sillä kaikissa kunnissa ymmärretään, että runsaasti työpaikkoja luovasta yrityksestä riittää töitä kaikille. Teollisuuden, asumisen, maaseudun ja luontoalueiden linjaaminen etuineen on nyt samassa paketissa.
Etelä-Kymenlaakso on strategisen seutukaavan hahmottamisessa aivan ensimmäinen Suomessa. Seudun vahvuudet on kirjattu ehdotukseen selkeästi kokonaisvaltaisesti. On rakentunut kokonaisuuksia, jotka lähtevät ikiomista vahvuuksistamme. Tätä ei näin seudullisista lähtökohdista ole muualla vielä oivallettu tällä tavalla tehdä.
Etelä-Kymenlaaksolla on vahvuuksia, joista on syytä olla ylpeä. Meillä on maan suurin yleissatama, on oivallinen tieverkosto. Helsingistä itään suuntautuva itärata on myös piirretty vahvalla kynällä ehdotukseen. On vertailtu linjauksia, liikennetyyppejä, kannattavuuksia ja liikennemääriä. Strategian ekomallien luulisi kiinnostavan monimuotoista teollisuutta.
Strateginen yleiskaavaehdotus katsoo kauas tulevaisuuteen, sillä suuria ratkaisuja ei missään tehdä hetken mielijohteesta. Suuret vahvuutemme ovat oikein esiteltyinä vielä suurempia 10–30 vuoden kuluttua. Vuosikymmenien jälkeenkin sijaintimme on tämä sama: olemme suuren satamamme kanssa meren rannalla ja itärajan taakse olemme valmiita tarjoamaan ihan kaikkia palveluja, jos ne vain naapureillemme kelpaavat.