Haminan talousalueen uutislehti

Pop up -päivä sotilaskodissa

Sotilaskotijärjestön 100-vuotispäivää juhlistetaan viettämällä valtakunnallista pop up -päivää kaikissa sotilaskodeissa 7. toukokuuta, jolloin tulee kuluneeksi päivälleen sata vuotta siitä, kun ensimmäinen sotilaskoti avattiin Suomessa.

Haminassa keskussotilaskoti on avoinna kaikille kello 9-20 ja sotilaskodin myyntiauto Varvara on parkissa kauppatorilla toriaikana.

– Jalkaudumme myös torille kertomaan sotilaskotityöstä tai vain juttelemaan ihmisten kanssa, Haminan sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja Stina Pullinen sanoo.

Sotilaskotiliiton juhlavuoden tavoitteena on julkisuuskuvan kirkastaminen ja työn näkyvyyden lisääminen ja lisäksi se, että vapaaehtoistyöhön saataisiin uusia sotilaskotisisaria.

Tavoitteiden takana ovat myös Haminan yhdistyksen puheenjohtaja Stina Pullinen, varapuheenjohtaja Marja-Liisa Holopainen ja vuodesta 1962 vapaaehtoistyötä tehnyt Maija-Liisa Järviö. Aktiiviset naiset korostavat työn palkitsevuutta ja toivovat yhdistykseen uusia sotilaskotisisaria ja erityisesti nuorempia.

Lähes 20 vuotta sotilaskotityötä tehnyt Marja-Liisa Holopainen miettii, että olisi todennäköisesti itse käynyt armeijan, jos se olisi ollut silloin mahdollista.

– Sotilaskotityössä pystyn kuitenkin antamaan oman panokseni maanpuolustukseen.

Stina Pullinen sanoo, että on tehnyt sotilaskotityötä kohta 38 vuotta.

– Aika menee kuin iltamissa, Stina Pullinen nauraa.

– Työ on ollut kivaa. On kivaa nähdä varusmiesten iloisia ilmeitä ja tutustua muihin sotilaskotisisariin. Tämän vuoden teemana on ”Hymyllä ja sydämellä”. Tämän kun muistamme, niin selviämme pitkälle vapaaehtoistyössä, Pullinen vakuuttaa.

Sotilaskotijärjestö on maamme vanhin, vuodesta 1918 yhtäjaksoisesti toiminut, vapaaehtoisuuteen perustuva maanpuolustusjärjestö, joka tekee 37 sotilaskodin voimin työtä varusmiesten hyväksi.

– Haminassa sotilaskotityötä tehtiin jo vuonna 1918, mutta yhdistys perustettiin kuitenkin vasta seuraavana vuonna 14. joulukuuta 1919, Maija-Leena Järviö sanoo.

– Ensimmäinen sotilaskoti perustettiin Helsingissä Hotelli Arthurissa. Sotilaskotia hotellin tiloissa ei enää ole, mutta Arthurissa 7. toukokuuta julkistetaan juhlakirja sotilaskotijärjestön historiasta, julkistamistilaisuuteen osallistuva Järviö toteaa.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide

Lue myös