Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Yksi ongelmakiinteistö vähemmän

Haminan kaupunki pyristelee epätoivoisesti eroon ongelmakiinteistöistään eli kiinteistöistä, joille kaupungilla ei ole enää mitään käyttöä, vaan pelkästään kuluja veronmaksajille. Nyt näyttää siltä, että ongelmia on yksi vähemmän, kun kaupunki sai myytyä omistamansa vanhan uimahallin osakkeet.

Vanhan uimahallin tilojen hallintaan oikeuttava kauppa tehtiin virolaisyhtiön kanssa naurettavalla 1 001 euron kauppahinnalla. Toisaalta kaupungilla ei ole kaupan jälkeen enää maksuvelvollisuutta vastikkeista, joiden kokonaissumma on noin 100 000 euroa vuodessa.

Kaupan syntymisen takeiksi myyjä eli Haminan kaupunki on lisäksi sitoutunut tukemaan tilojen jalostamisen suunnittelua 200 000 eurolla.

Tarpeettomista kiinteistöistä eroonpääseminen on kaikkien kaupunkilaisten etu, sillä päästyään ongelmista eroon myyjällä ei ole kiinteistöstä enää ylläpitovastuuta. Kivuliasta myyntiä on joskus jopa tarpeellista vauhdittaa tukiaisilla, kuten nyt on käynyt.

Ongelmakiinteistöjä Haminalla on muitakin. Toiveet Myllyhovin entisen vanhainkotikiinteistön kaupoista ovat milloin korkealla, milloin ei. Kun kyse on ongelmien kauppaamisesta, ei se helppoa voi ollakaan, sillä kiinteistön mukana seuraavat yleensä myös ongelmat.

Pohja ongelmille Haminan vanhalle uimahallille rakennettiin jo 1960-luvun lopulla, kun Satamakadun uuden taloyhtiön yhteyteen rakennettiin uimahalli. Ratkaisu oli aikanaan oivallus ja kaupungille edullinen ratkaisu, mutta silloin kukaan ei miettinyt sitä, miten uimahalliosakkeista voi rimpuilla eroon.

Nyt voi vain toivoa onnea ja menestystä liikuntatilojen jalostamiseen erikoistuneelle virolaisyhtiölle.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus