Haminan nuoret eivät tajua huumeiden vaaroja

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen teettämän kouluterveyskyselyn tulokset julkaistiin vuoden 2017 lopussa ja MTV uutisoi tilastot marraskuussa. Hamina komeili monessa tilastossa Suomen kärkikahinoissa.

Nuorten huumemyönteisyys hätkähdyttää Haminassa. Nuorisopalvelut reagoi asiaan kutsuen laajennetun lasten ja nuorten kanssa työskentelevän moniammatillisen tiimin kokoon tarkastelemaan yhdessä huume- ja päihdetilanteen todellisuutta.

– Nopeasti havaittiin, että kaikkialla painitaan samojen haasteiden kanssa. Nuuska on ohittanut tupakan nuorten keskuudessa, huumemyönteisyys ja päihteiden helppo saatavuus ovat Haminassa osa arkea. Mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, sen selkeämmin huumeongelmat näyttäytyvät ammattilaisten arjessa, kertoo nuorisotyöntekijä Hanna-Kaisa Lähde.

Alkuvuonna päätettiin toteuttaa keskustelutilaisuus päättäjien sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien kesken. Tilaisuuden päätteeksi perustettiin Nuoret ja päihteet -ohjausryhmä, joka koostuu päättäjistä, virkamiehistä ja nuorisovaltuuston edustajista. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii lasten ja nuorten palveluiden valiokunnan puheenjohtaja Hannah Honkanen, ja nuorten ehkäisevän päihdetyön verkostoa koordinoi nuorisotyöntekijä Hanna-Kaisa Lähde.

Ohjausryhmällä on ollut käytössään asiantuntijoina haminalaisia nuoria, joilla on kokemusta huumeasioista omassa elämässään. Nuoret ovat kertoneet, että huumeiden kokeilu aloitetaan yhä nuorempana ja joskus jopa alakouluikäiset kävelevät pilleripurkki taskussa.

– Nuoret kokijat ovat kertoneet, että alkoholi toimii usein porttina huumeisiin ja humalahakuisuus johtaa siihen, että alkoholin lisäksi käytetään myös erilaisia nappeja. Nuorten juomiin myös sekoitetaan erilaisia aineita kotibileissä salaa, jotta nuoret jäisivät koukkuun, sanoo Lähde.

Monet nuoret suhtautuvat huumeisiin nykyään positiivisesti. Erilaisissa sarjoissa ja nettisivuilla vähätellään huumeiden vaaroja ja tehdään huumeista houkuttelevia.

– Asenteisiin vaikuttaa heidän mielestään myös se, että monissa maissa huumeet on laillistettu. Siitä saa sen kuvan, että huumeet ovat luonnollisia ja kaikki käyttävät niitä, vaaroja vähätellään. Asenteista kertoo sekin, että nuoret ei ole heränneet, vaikka omia hyviä kavereita on kuollut huumeisiin Haminassakin.

– Monet tytöt on alkaneet käyttää aineita, kun ovat lähteneet vähän vanhempien poikien mukaan. Kaupungilta etsitään toimintaa, kun ei ole mitään tekemistä eikä harrastuksia. Nuorille ei ole aktiviteetteja, varsinkaan ilmaisia, kiteyttää kokemusasiantuntijoiden mielipiteet Hanna-Kaisa Lähde.

Ohjaustyöryhmän alaisuuteen muodostettiin myös nuorten työrukkanen, johon kutsuttiin mukaan nuoria nuorisovaltuustosta ja yläkoulujen oppilaskuntien hallituksista.

Nuoret, jotka eivät itse päihteitä käytä, ovat varsin tietoisia huumetilanteesta. Lähes kaikkien lähipiiristä löytyy niitä, jotka ovat päihteitä kokeilleet.

– Nykyään törmää moniin seitsemäsluokkalaisiin, joille päihteet ovat jo ehtineet tulla tutuksi kannabista ja lääkkeitä myöten. Myös alakoulun viimeisillä luokilla havaitaan päihteiden käyttöä. Päihteet kuuluvat monien puheenaiheisiin koulussa, joten niiltä on melkein mahdoton täysin välttyä, raportoi työrukkanen.

Haminassa on tiivistetty kuluvan kevään aikana yhteistyötä Kaakkois-Suomen poliisin kanssa. Molemmille yläkouluille on annettu poliisin toimesta henkilökunnan koulutusta huumausaineiden ja niiden käyttäjien tunnistamiseksi. Ensimmäinen vanhempainilta toisen asteen opiskelijoiden ja peruskoulun yhdeksännen luokan vanhemmille on Pappilansalmen koululla keskiviikkona 16.5. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään syksyllä lisää myös yläkoulujen muiden vuosiluokkien vanhemmille.

Yhteisvastuu ja vanhempien tuki keskiössä

Haminan nuorisopalvelut, Haminan seurakunta, SPR Haminan osasto ja VIP-nuoret ovat yhteistyössä aloittaneet nuorten yökahvilatoiminnan Haminassa kuluneen kevään aikana. Yökahviloihin on yritetty houkutella myös nuorten huoltajia mukaan Wilma-järjestelmän kautta lähetetyillä kutsuilla.

– Vielä ei ole vapaaehtoisia huoltajia näkynyt, mutta syksyllä, kun yökahvilat pyörähtävät käyntiin uudelleen, olisi toivottavaa saada huoltajia mukaan toimintaan, sanoo ohjaustyöryhmän puheenjohtaja Hannah Honkanen.

– Haluamme vedota ensisijaisesti nuorten vanhempiin, koska ilman kotia ja vanhempien tukea lasten ja nuorten päihteiden käyttöä on vaikea suitsia.

Valistuksen kynnet eivät aina pure nuoriin. Usein yläkoulun huume- ja tupakkavalistuksia pidetään hauskanpitona ja vitsinä.

– Nuorten palautteen mukaan valistajina tulisi olla sellaisia henkilöitä, jotka ovat vain muutamaa vuotta vanhempia ja joilla on omaa kokemusta, jotka puhuvat samaa kieltä ja tietävät oikeasti näistä asioista eivätkä vain saarnaa.

Mistä saa apua, jos huoli herää?

Haminan kaupunki ostaa päihdetyön palvelut A-klinikalta. A-klinikalta saa myös apua ja tukea vanhemmille, jos huoli omasta nuoresta herää. Reutsinkadulla sijaitseva A-klinikka Hamina on auki myös kesällä, ja sinne voi tulla suoraan päivystysajalla arkisin tai sopia ajan puhelimitse, lähetettä ei tarvita. Palveluihin pääsy on nopeaa ja helppoa.

Haminan kaupungilla on aloittanut myös lastensuojelun alkutiimi, jonne voi olla yhteydessä. Sieltä osataan auttaa vanhempia eteenpäin asian kanssa.

Toisen asteen oppilaitoksissa (Haminan lukio ja Ekamin Haminan kampus) työskentelee opiskelukuraattorina Riikka Nieminen, joka on kesälläkin töissä (Riikka lomailee 2.7.- 5.8.)

Poliisiinkin voi olla yhteydessä, jos kotoa löytyy vahva epäilys oman nuoren huumeidenkäytöstä.

Päihdehoito tulee useimmiten liian myöhään. Hoitoon pitäisi päästä juuri sillä hetkellä, kun apua tarvitaan, sillä jo muutaman tunnin odotus voi olla nuorelle hyvin kohtalokas.

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli