Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Löppönen palaa KPL:n leiriin

Pesäpalloilija Santeri Löppönen, 19, on jälleen KPL:n pelaaja. Löppösen ja HP:n välinen kaksivuotinen pelaajasopimus purettiin ennen sarjakauden alkua.

– Siirtopaperit KPL:n riveihin on tehty. Pienen jalkavaivan vuoksi ei ole kiirehditty pelaajasopimuksen kanssa, sanoo Löppönen.

Löppönen tunnustaa, että varusmiespalvelu ja etenkin opiskelu RUK:ssa on haastava rasti superpesiksen pelaajalle.

– Ehdotin HP:n pelinjohdolle, että olisin tullut RUK:sta harjoituksiin aina, kun se kätevästi sotaväestä olisi onnistunut. En saanut ymmärrystä ja sopimuksen purkaminen oli lopulta ainoa mahdollisuus, sanoo pelaaja.

Talviharjoittelu meni Löppösen mukaan hyvin ja testit näyttivät, että töitä on tehty. Nopeusominaisuudet olivat kunnossa, vaikka varusmiespalvelus oli kestänyt jo viikkoja.

– HP on mahdollinen seura minulle tulevaisuudessakin, vaikka tällä kerralla ovi sulkeutui. Tämän kesän menen kuitenkin armeijan ehdoilla, arvioi Löppönen.

Santeri Löppönen pelasi viime kaudella ykköspesiksessä HP:n joukkueessa 19 peliä tuoden 28 juoksua. Kauden päätöspelissä Vähäkyrössä, jossa varmistui HP:n nousu superpesikseen, Löppönen palkittiin myös joukkueestaan ykköspalkinnolla.

Haminalaissyntyinen Löppönen on pelannut juniorivuotensa KPL:n paidassa vain senvuoksi, että HP:llä ei ole vuosiin ollut joukkuetta vanhempien poikajunioreitten ikäluokissa.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli