Haminan talousalueen uutislehti

Mistä rahat suurlippuun?

Haminan Lippumaailma ja suurlippuhanke kyntävät edelleen suurissa vaikeuksissa. Kaikki olisi paljon helpompaa, jos Haminalla olisi hankkeisiin rahaa 600 000 – 700 000 euroa. Vaan kun ei ole.

Kaupunginhallitus on tuskaillut asian kanssa koko kevään. Maanantaina listalla oli esitys 650 000 euron lisämäärärahasta, mutta kaupunginjohtaja Hannu Muhonen veti esityksen takaisin. Samalla oli tarkoitus myöntää kaupunkikehitysjohtajalle valtuudet kilpailuttaa suurlipun toteuttaminen.

Vielä maanantaina tavoitteena oli 100 metriä korkea salko, jonka materiaalina olisi puu tai teräs.

Moni haminalainen olisi jo valmis hautaamaan hankkeen, mutta asia ei ole lainkaan yksinkertainen, sillä kyseessä on kauaskantoinen, kansainvälinen hanke, jossa on lahjoituksineen mukana jo yli 20 ulkovaltaa. Ne haluavat kunnioittaa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea ja lippuamme. Jos vaikka hanke on menettänyt kasvonsa Haminassa, sitä ei haluta suin päin tehdä kansainvälisellä tasolla.

Reilu viikko sitten avattu Haminan Lippumaailma on jo herättänyt huomiota värikkäine lippuineen. Lippujen kautta oma historiamme mutta myös muiden maiden historiat avautuvat uudella tavalla.

Kun suurlipussa kyse on rahanpuutteesta, Haminan tulisi valjastaa parhaat voimansa ulkopuolisen rahan saamiseksi hankkeen tueksi. Maamme pullistelee varakkaita säätiöitä ja globaaleja suuryhtiöitä, joita kannattaisi käydä hattu kourassa tervehtimässä. Kun Suomen lippu on meille kaikille iso juttu, iso ja arvostettava juttu se on myös tuleville hankkeen tukijoille.

Uudelleenvalmisteltuna suurlippu tulee vielä kesäkuun aikana päättäjien pöydälle. Se merkitsee myös ylimääräisen valtuustokokouksen koollekutsumista.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Previous slide
Next slide