Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kotikatsomoitten suururakka alkaa

Maailman suurin urheilutapahtuma, jalkapalloilun MM-kilpailu World cup huipentuu torstaina Venäjällä alkavaan lopputurnaukseen. Kilpailuun osallistuneet 199 maata ovat pelanneet jo satoja karsintapelejä, joiden yhteinen yleisömäärä on noussut satoihin miljooniin.

Suuri urheilutapahtuma nostaa aina suuria tunteita. Jo lopputurnauksen hakumenettelyssä on perinteisesti käytetty likaisiakin keinoja hakijamaan omien intressien vahvistamiseksi. Näin kävi mm. vuonna 2010, jolloin kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn kokouksessa päätettiin sekä vuoden 2018 että 2022 lopputurnausten järjestäjämaista. Jälkeenpäin on selvinnyt, että tapahtumassa mukanaolleiden FIFAn jäsenmaiden delegaatteja lahjottiin, eikä FIFAn johtokaan jäänyt näppejään nuolemaan.

Jalkapalloilun MM-lopputurnaukseen liittyy valtava julkisuusarvo, joten ottajia turnaukselle on perinteisesti useitakin. Eri maiden jalkapalloliittojen takana operoivat myös maiden hallitukset, jolloin koko hakumenettely saa aina myös vahvan poliittisen leiman. Lopputurnauksen järjestäjämaan Venäjän keskeinen tavoite on ottaa tapahtumasta kaikki julkisuusarvo, mitä onnistuneesta kisarupeamasta voi saada.

Nyt jäljellä on koko näytelmän huipennus. Lopputurnaukseen on selviytynyt 32 joukkuetta eri puolilta maapalloa. Järjestäjämaan Venäjän noin 15 miljardin euron kustannuksista jopa 40 % on mennyt 12 stadionin rakentamiseen ja peruskorjaamiseen.

Kova urakka on edessä myös kotikatsomoissa, sillä Yle televisioi suorana kaikki lopputurnauksen 64 kamppailua. Vedonlyöntien suosikkeja on useita, mutta harva uskoo mihinkään jättiyllätykseen. Voittajapystiä aikaisemminkin nostelleet maat Brasilia, Saksa, Argentiina ja Englanti kuuluvat suosikkien joukkoon.

Omassa veikkauksessani luotan Englannin entisen tähtipelaajan yleispätevään arvioon: 64 ottelua pelataan, tulee voittoja, tasureita ja tappiota. Ja lopuksi Saksa voittaa.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus