Haminan Palloilijain naiset hävisivät Vallikentällä suomisarjan pesisottelun Kuopiolle. Lukemat supervuoroparin jälkeen olivat 1–2 (9–2, 6–7, 0–1).
HP vei peliä avausjaksolla mielin määrin, jota 9–2 lukematkin osoittavat. Toisella jaksolla tahti muuttui:
– Kuopion tyttöjen lyöntipeli loksahti kohdalleen kuin taikasauvan iskusta. Joukkue otti juoksuja hienoilla välilyönneillä emmekä voineet mitään, sanoi HP:n pelinjohtaja Jussi-Pekka Toikka.
Vaikka tappio tulikin, Toikka innostui kehumaan joukkueensa ulkopeliä:
– Parasta ulkopeliä meiltä, mutta vastustajan oivallisille lyönneille emme voineet mitään. Supervuorossa olimme pehmeitä ja vieraat saivat ratkaisun onnekkaalla surriaisella.
HP on nyt pelannut kuusi peliä ja saldona on yksi 3 pisteen ja kaksi 2 pisteen voittoa. Tasaisessa itälohkossa kaikki on mahdollista, arvioi Toikka:
– Ristiinpelaamista tulee varmuudella. Kaksi puhdasta voittoa nostaisi meidät jo ihan kärjen tuntumaan. Suurin huolemme on sisäpelissä, kun ulkopelimme näyttää olevan jo tikissään.
– Osaamista meillä on myös sisäpeliin, mutta asioitten toteuttaminen edellyttää myös sitä, että luottaa itseensä. Jos luottoa ei ole, tuloskin jää usein samatta.
HP:n juoksuista Nea Forsell löi kolme. Kahteen juoksuun ylsivät ykköspalkittu Nora Linden, Elina Muurman ja Sini Satama. Kakkospalkinnon niiasi polttolinjalla tuhoisaa jälkeä tehnyt Ida-Sofia Lehto.
Lisää kuvia Facebookissa!