Mansikka makeana torimyyntiin

Paikkakunnalla tuotettua avomaan mansikkaa saatiin Haminan torille sopivasti jo juhannusviikon alkuun. Juha Poikela Lahden tilalta Onkamaalta sanoo, että mansikka tarvitsee kehittyäkseen sopivasti lämpöä ja aurinkoa:

– Jos lämpöä ei ole, kasvu pysähtyy. Toukokuun pitkän hellejakson aikana kasvu edistyi liiankin vauhdikkaasti. Suosikkilajike Polkaa ei ole yleensä myyntipöydillä ennen juhannusta, mutta nyt on, sanoo Poikela.

Mansikkasadon määrään vaikuttaa muitakin tekijöitä kuin lämpö:

– Mansikan nopea kehitys sekä veden saanti on rajoittanut tämän kesän satoa ja haasteita oli myös pölytyskaudella. Helteistä johtuen mansikoiden koko on totuttua pienempi, mutta sen sijaan nyt selvästi normaalia makeampi, jopa lähes ahomansikan luokkaa.

Perinteisen Polkan ohella Lahden tilan mansikkalajikkeita ovat Clery, Daroyal, Honeoye, Sonsation, Salsa, Faith ja Malwina.  Tänä vuonna aikaiset ja pääsadon lajikkeet kypsyvät rinta rinnan.

– Mansikansyöjien makuaistit ovat erilaisia. Joku haluaa makeaa, toinen aromikkaampaa. Loppusilauksen mansikan makuun antaa kuitenkin reipas ja iloinen mansikan myyjä, valistaa Poikela, joka ennen maanantain myyntistarttia piti myyjäkoulutuksen myyjilleen.

Lahden tilan toinen päätuote on vadelma, jonka kasvattaminen keskittyy 100-metrisiin muovisiin kasvutunneleihin.

– Tunnin välein vadelmapensaille annetaan vesiryyppy. Kun vettä, lämpöä ja ravinteita on sopivasti, kasvilla on hyvä olla, sanoo Vesa Poikela, Lahden tilan nuorempi isäntä.

Lahden tilan marjanviljely pohjaa pitkään kokemukseen, pinta-alaa mansikalla on seitsemän hehtaaria. Kokemuskaan ei kuitenkaan pelkästään riitä:

– Aina on mahdollista oppia tekemään asiat vielä paremmin. Oppia haemme Euroopasta kuten Ruotsista, Norjasta sekä Hollannista. Jopa lomamatkoilla tulee tutustuttua lomaseudun marjanviljelyyn, paljastaa Vesa.

– Myös marjojen luomutuotannosta pyrimme ottamaan hyviä asioita omaan viljelyymme.

Lahden tilan mansikoita on Haminassa myynnissä torilla sekä S-marketissa.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli