Haminan Palloilijat väänsi puhtaan 2–0 voiton vieraastaan Oulun Liposta Vallikentällä pelatussa superpesiksen kamppailussa. Lukemat olivat 2–0 (9–2, 1–0). Voiton ansiosta HP nousi sarjassa 19 pisteeseen. Takana ovat vain 4 pisteen Oulu sekä 17 pisteen Alajärvi. Tasapisteissä HP:n kanssa on rakas naapuri Imatra, jonka HP kohtaa Imatralla torstaina.
HP–Oulu pelin avausjakso kulminoitui toiseen vuoropariin, jonka jälkeen HP johti 8–1 Otso Mäkelän hienon läpilyönnin ansiosta: 1+3.
Toinen jakso oli kahden hyvän ulkopelijoukkueen vääntöä. HP oli hienokseltaan altavastaajana, se näkyy jo toisen jakson 3-tilanteissa, jotka kotijoukkue hävisi 1–3. Tärkeintä HP:lle oli se, että jakson ainoan juoksun löi HP:n Simo Vanhala.
– Kolmen pisteen ottelun paineet näkyivät. Tärkeintä oli, ettemme antaneet vastustajalle henkistä yliotetta missään vaiheessa, sanoi HP:n pelinjohtaja Petri Pulliainen.
– Toinen jakso oli meiltä nihkeää, mailassa emme onnistuneet.
HP:n lukkari Matias Hangasmaa parantaa peli peliltä. Tolpat pysyivät lautasella ja taktiset oivallukset olivat huippuluokkaa. IS:n palkinto meni oikealle miehelle.
Avausjakson toisen vuoroparin hahmoja olivat Mäkelän veljekset, kun myös Joona Mäkelä raapaisi nollatilanteessa kunnarin. Joona oli kärkilyönneissä joukkueensa ykkönen!
Simo Vanhala iski juoksun molempiin jaksoihin. Erinomaisen pelin pelasi myös Janne Leppälä, joka oli toisen jakson kuumina hetkinä viileän tehokas.
Tiistain pelit ja tilastot superpesiksessä: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=29-1-1
[foogallery id=”4983″]