Hamina Tattoo on haminalaisille suuri juttu, niin suuri, että sillä haminalaiset pärjäävät myös ensi kesän yli! Tattoo on järjestetty Haminassa nyt 15 kertaa ja kun torvet seuraavaan Tattooseen törähtävät vuonna 2020, ensimmäisestä Hamina Tattoosta on kulunut pyöreät 30 vuotta.
Hamina Tattoon kiistaton vahvuus on siinä, ettei se ole takertunut pelkkään sotilasmusiikkiin. Tokkopa Tattoo olisi elänyt Haminassakaan pelkkien marssisävelmien varassa näin pitkään. Musiikin genre on laajentunut ja nyt Hamina Tattoossa pääsee nauttimaan kansainvälisen viihdemusiikin helmistä taitavien sotilasmuusikoiden esittämänä. Jazzmusiikki on myös ottanut paikkansa Hamina Tattoossa.
Kun Hamina Tattoon marssishowt, soittokuntakonsertit sekä Tattoo- ja Jazz-klubin illat ovat käytännössä loppuunmyytyjä, mihin suuntaan Tattoo uusiutuu seuraavaksi! Vai palataanko vanhoille askelmerkeille, jolloin maamme sotilassoittokunnat saavat myös vuoronsa marssishowssa? Tällä kerralla monet jäivät esimerkiksi kaipaamaan aina suositun Varusmiessoittokunnan esitystä.
Merkittävin uudistus Hamina Tattoon tarjonnassa on viime vuosina tapahtunut haminalaisten omasta aloitteesta. Puutaloyhteisöään vaaliva Haminan Linnoituksen wanhat pihat ry:n jäsenistö avasi jo Tattoossa 2014 pihojaan myös Tattoon vieraille. Kun pihoihin järjestettiin yhteistyössä Tattoon organisaation kanssa myös musiikkiesityksiä, Tattoon oheen syntyi tuote, joka tuo esiin myös aidointa haminalaista kulttuuria historioineen ja vanhoine rakennuksineen sekä pihoineen.
Hamina Tattoon perustuote on kunnossa, se tuskin kaipaa reivaamista mihinkään suuntaan. Seuraavaan Tattooseen lisäväriä tuovat valmistunut Lippumaailma sekä suurlippu, jonka juurelle Sibeliuskadun kentälle syntyy erinomainen konserttipaikka.