Haminan talousalueen uutislehti

Tankkien vyöry lopetti Prahan kevään

50 vuotta sitten kirjoitettiin maailmanhistoriaa, kun Varsovan liiton maitten tankit vyöryivät Neuvostoliiton johdolla Tshekkoslovakiaan. Prahan keväänä alkaneelle ihmiskasvoisen sosialismin rakentamiselle tuli tyly loppu. Tshekkoslovakian uudistajaksi nousseen pääministeri Alexander Dubčekin oli väistyttävä.

Suomessa Prahan kevättä ja kesää seurattiin legendaarisen Ylen kirjeenvaihtajan Lieko Zachovalován joskus dramaattistenkin raporttien myötä. Sodanjälkeisen ajan sisäministerimme Yrjö Leinon tytär oli myös aito kommunisti, mutta hän eli koko Prahan kevään vaiheet Tshekkoslovakian kansan mukana.

Itse sain kokea tuon historiallisen päivän tunnelmat Ruotsissa. Pikkukaupunki Skarasta oli löytynyt kesätyöpaikka, jonne opiskelijana matkustin ystäväni kanssa.

Interventiota seurannut aamu oli monella tavalla ikimuistoinen. Uutiset Tshekkoslovakiasta täyttivät Ruotsissakin tiedotusvälineet pysäyttäen työt suuressa teurastamon tuotantohallissa. Työt eivät puoleen päivään mennessä edistyneet lainkaan, kun työntekijät ryhmissä pohtivat nenänpäät valkoisina Euroopan ja Ruotsin kohtaloa.

Kun työsopimuksemme oli umpeutumassa vain parin päivän päästä, ystävällisiä ohjeita tuli pyytämättä: älkää lähtekö Suomeen, jääkää tänne, töitä kyllä riittää! Ruotsalaisilla oli vakaa uskomus, että viikon kuluessa Varsovan liiton tankit vyöryisivät Helsinginkin kaduilla!

Tshekkoslovakian miehittäminen ei Suomessa saanut ymmärrystä juuri muilta kuin äärilaidan stalinisteilta. Puolustusvoimiemme johtokaan ei eväänsä lotkauttanut, kun komentaja Yrjö Keinonenkin jatkoi Lapin lomailuaan vielä useita päiviä intervention jo alettua.

Varuskuntien sisällä elettiin jännitteisiä aikoja, niin Haminassakin. Vaikkei julkisuuteen kerrottukaan mitään, valmiutta lisättiin ja varpaillaan oltiin. Rannikkomme oli varuillaan yli 100 neuvostoliittolaisen aluksen vyöryttyä merirajamme tuntumaan.

Suomi muuttui ja maailma muuttui. Kekkonenkaan ei enää luottanut itänaapurimme kommunistijohtoon, joka vielä muutama päivä ennen interventiota oli vakuuttanut rauhanomaisen ratkaisun löytyvät.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Previous slide
Next slide