Maailmankaikkeuden suurin

Heti Hamina Tattoo-viikon päätyttyä lähdin taas matkalle kotimaahan, nyt suuntana Etelä-Pohjanmaa. ”Kourassa seisoo kolme minuuttia” oli aikoinaan konduktöörin ja linja-auton rahastajatytön kuuluisa kuulutus. Silloisen Nurmon kunnan Kouran kylässä oli rautatieasema, jonka läheisyydessä oli rautatien ja maantien vartioimaton tasoristeys, eli vaihto kulkuneuvoihin toimi hyvin. Nykyään risteys valovartioituna on jäljellä, mutta junat ja linja-autot eivät siinä pysähtele.

Risteyksen läheisyydessä on kuitenkin teollisuushallin vieressä suuri potkukelkka. Joku on väittänyt sitä Suomen suurimmaksi, mutta en usko muissa maissa sen suurempaa olevan. Voimme hyvällä syyllä olettaa ettei potkukelkkoja ole muilla taivaankappaleilla. Voimme siis väittää Kourassa kelkan olevan maailmankaikkeuden suurin potkukelkka.

Kun Nurmon kunta aikoinaan liitettiin Seinäjokeen, niin myös Kouran kylä on Seinäjokea ja maailmankaikkeuden suurin potkukelkka on näin ollen Seinäjoella.

Aiemmin Seinäjoki tunnettiin Lakeuden risti -nimisestä kirkosta ja sittemmin Tangomarkkinoista. Myös ravikilpailut vetivät yleisöä.

Nyt tietenkin turistit rientävät suurin joukoin katsomaan valtavaa potkukelkkaa rahat kourassaan, mutta mahdollisuudet rahojen jättämiseen Kouraan ovat hyvin vähäiset ja oikeastaan olemattomat. Minäkin päätin kelkan katsomisen innoittamana viedä kaikki Hamina Tattoo – viikon esiintymispalkkioni Kouraan ja niin myös tein.

Samalla matkalla kävin myös Alajärven Tuurin kylässä Suomen suurimassa kyläkaupassa nähden siellä kenkäosastolla ilmeisesti Suomen suurimman korkokengän.

Pohjanmaallahan on kaikki suurta, kuten USA:n Teksasissa. Tuo potkukelkka ja korkokenkä ovat aivan oikeilla paikoillaan. Potkukelkka on kelkkoja valmistavan tehtaan vieressä tehtaan mainoksena ja Tuurin kenkätehtaan liiketunnus on korkokenkä. Tuurin kyläkaupan kenkäosasto on mainio markkinointipaikka suurkengällekin.

Olen saanut tietää paljon hölmömpiä täysin kyseiseen paikkaan kuulumattomia ja ehkä sopimattomiakin suur­projekteja olevan olemassa ja suunnitteilla. Mitä opimme tästä? Emme mitään!

Pidetään lippu korkealla!

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus