Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Niinistö kuuluu koko kansalle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön jopa 80 %:n suosio hämmentää. Suosion käyrä ylittää jo edellisten presidenttien suosion niiden ollessa korkeimmillaankin.

Laajapohjaisen suosion syntymistä ennakoi jo tammikuussa pidetyt presidentinvaalit. Niinistön valinta jo ensimmäisellä kierroksella 62,7 %:n ääniosuudella murskasi vastustajat.

Virassaan Niinistö on osoittautunut hallitsevansa myös sisäpoliittiset asiat – vaikkakin ilman valtaa. Sopivissa tilanteissa esitetyillä oikeilla kysymyksillä hän on ohjaillut sisäpolitiikkaa tavalla, josta on tehty nyt kirjojakin.

Urho Kekkonen piti kansakunnan narut näpeissään tiukasti. Vain äärioikealta löytyi vastarannankiiskejä. Mauno Koivisto jatkoi Kekkosen linjalla aloittaen demokratiaprosessin, jolla presidentin valtaa rajattiin olennaisesti.

Martti Ahtisaari oli kiinnostuneempi ulkomaiden asioista, joissa hänen ansionsa ovatkin kiistattomat. Tarja Halonen oli maamme ensimmäinen naispresidentti, mutta mitä muuta?

Sauli Niinistö on ottanut paikkansa arvostettuna poliitikkona myös maailmalla. Hänelle ovi avautuu tarvittaessa niin Kremlissä kuin muuallakin. Suoraa yhteyttä Venäjän presidentti Putiniin arvostetaan kaikkialla.

Vaikka Niinistön työmaa onkin pääasiassa ulkopolitiikassa, hän ei pyllistä kotosuomalaisillekaan. Hän kiertää ahkerasti ”vaalipiiriään” esiintyen aidosti kansalaisten asioiden ymmärtäjänä samaan aikaan, kun muu poliittinen kenttämme on alennustilassa.

Sauli Niinistö oli selkeä gallupykkönen jo Hesarin teettämässä mittauksessa vuonna 1999. Mittaus jäi kuitenkin pöytälaatikkoon, sillä Niinistö ei lähtenytkään vuoden 2000 vaaleihin ehdokkaaksi. 2006 valinta oli jo lähellä ja 2012 juttu oli selvä.

Niinistön kautta on jäljellä vielä reilu viisi vuotta. Mistä löydämme ehdokkaan täyttämään Niinistön saappaat 2024 vaaleissa! Tammikuun vaaleissa rökäletappion kärsineitten rahkeet eivät siihen riitä.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus