Työttömyydestä ja työllisyydestä sekä aktiivimalleista ja vielä aktiivisemmista malleista on keskusteltu iät ja ajat ja korjaavaksi keinoksi työllisyyden kohentamiseen ei ole löydetty muuta keinoa kuin koulutus. Saatan hieman epäillä ja olla jopa eri mieltä. Tuossa mielessä koulutuksen pitäisi antaa tarvittavat tiedot ja taidot elämään ja ammattiin, mutta minulla on sellainen uskon kaltainen vankka luulo, että koulutus onkin itsetarkoitus ja ajanviete.
Jonkinlainen elämähän meillä kaikilla vähän aikaa on ja siihen tarvitaan tietotaitoa ja asennetta, jotka karttuvat osin koulutuksessa, mutta lopulta kokemuksen kautta itse hankittuna. Ammattiin ja työtehtäviin tulisi ihmisiä kouluttaa juuri sen verran, kuin on tarve. Siis pitäisi kouluttaa juuri ammatissa tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelu harrasteena on sitten aivan eri juttu. Se on jopa toivottavaa, että me kaikki ajan ja iän myötä kehitymme ja opimme paremmiksi taitajiksi osaamisessa ja elämisessä aivan omasta halusta.
Joitakin vuosia sitten nuorison keskuudessa tehtiin kysely halutuimmista ammateista. Kyselyn perusteella suosituimmaksi ammatiksi jousi julkkis. Mikä se lieneekään. Seuraavina olivat malli, laulaja, kilpa-autokuski ja televisiojuontaja. Ehkä tuostakin syystä lisättiin taideaineiden ja erilaisten media- ja tapahtumatuottajien koulutusta ja sitten havaittiin, että ihmisiä koulutettiin työttömiksi. Näin valmistui kaikkien alojen maistereita ja tohtoreita, joita ei paljon työelämässä tarvita. Omaa humpuukinalaani sivuten hämmästelin jo kauan sitten kuulemaani tai lukemaani uutista ensimmäisen huuliharpunsoiton tohtorin valmistumisesta. Kuinkahan paljon niitä maassamme tarvitaan?
Myös ammattijärjestöt innostuivat koulutusaiheesta. Alkujaan lienee ollut tarkoitus käyttää koulutusta keinona palkkojen korotukseen eli olisi hienompien koulutuksen kautta saatujen oppiarvojen perusteella vaadittu suurempaa palkkaa. Ajatus voi olla hyvä, mutta ei se ole aivan rehellinen ja on kaukana oikean elämän todellisuudesta. Sittemmin vielä koulutuksesta innostuneet ammattijärjestöt suostuivat olemaan vaatimatta korotuksia palkkoihin, kun voitiin järjestää henkilöstökoulutusta ja opintopäiviä ja joskus palkansaajajärjestöt suorastaan vaativat niitä.
Tämän kehityksen jatkeena on nyt työvoimaviranomaisten järjestämä koulutus, joka tietenkin työllistää kouluttajia ja konsulentteja, mutta turhauttaa koulutukseen osallistujia ja vieraannuttaa heidät oikeasta työstä ja työn etsimisestä. Niinhän tapahtuu myös työpaikkojen opintopäivillä ja henkilöstökoulutustilaisuuksissa, joissa hipheihurraakonsulentit keksivät oikeaa työtä haittaavia puuhasteluja leikkaa-liimaa-askartele -tilaisuuksissa. Samoissa niin sanotuissa koulutustilaisuuksissa konsulenttikielellä vaikeudet ja jopa mahdottomuudet muuttuvat haastaviksi ja haasteelliseksi niin kuin terveydenhuollostakin poistettiin potilaat ja oikeuslaitoksesta sekä poliisitoimesta rikolliset ja epäillyt, jotka nimettiin asiakkaiksi.
Olen havainnut monien tuollaisten koulutusten olevan jopa pelkästään haitallisia ja ohjaavan koulutettavien ajatukset, toiveet ja tavoitteet aivan väärään suuntaan. Selkeintä haittaa on työpaikkojen työtä haittaavilla henkilöstökoulutuksilla. Lieneekö paljoa hyötyä siitäkään, että esimerkiksi siistijäalan koulutusta kehitetään tohtoriopintoihin tähtääväksi, kun oikeista siivoojista on pulaa.
Liian pitkälle koulutetuille ja hienoja oppiarvoja omaaville harvoin löytyy koulutusta vastaavaa työtä ja sitähän pitäisi löytyä kotipaikkakunnalta. On muuten kummallista, kuinka omat vanhemmat ja myös entiset esimiehet viisastuvat vielä ja vasta kuolemansa jälkeen. Tästä esimerkkinä on aiemman esimieheni sanonta: ”Opiskelkaa, mutta älkää tulko liian viisaiksi!”. Silloin se kuulosti todella tyhmälle, mutta nyt se osoittautuu aivan oikeaksi, ja saman voi sanoa kaikille.
Pidetään lippu korkealla!