Työt Oolanninpuistossa Haminan Tervasaaressa ovat hyvässä vauhdissa. Jo vuosi sitten puistoon istutettiin 10 suomalaista puulajia ja yhteensä 100 puuta maamme juhlavuoden kunniaksi. Nyt on käynnissä esimerkiksi nurmikoitten perustaminen. Lähelle uimarantaa tuleva 70 metriä pitkä lampi on kaivettu ja lampeen johdetaan vesi 100 metrin pituisena purona näköalatasanteen luokse rakentuvasta tekolähteestä.
Haminan vihertyönjohtaja Jouko Mäkinen arvelee, että puiston vihkiäisiin päästään kesällä 2020.
– On poikkeuksellista, että asumiseen kaavoitetulle alueelle rakennetaan ensimmäisenä puisto. Yleensä järjestys on päinvastainen. Oolanninpuisto toimii valmistuttuaan houkuttimena koko Tervasaaren alueen rakentamiselle!
– Syksy on nurmikoitten perustamiseen otollisinta aikaa. Nurmi ehtii vielä itää kunnolla, mutta rikkakasvit eivät. Puistossa tehdään parhaillaan pohjamaiden tasausta ja rakennetaan jo tänä vuonna käytäviä, sanoo Mäkinen.
Oolanninpuiston on suunnitellut Kotkan puistosuunnittelussa marinoitunut puutarhaneuvos Heikki Laaksonen apunaan maisema-arkkitehti Kairi Meos. Vihreys, kivien hyväksikäyttö ja puiston monimuotoisuus ovat aina olleet Laaksosen puistojen keskeisiä elementtejä.
100 viime vuonna istutettua puuta ovat vahvistuneet vuodessa melkoisesti. 10 puuta on seuraavista puulajeista: mänty, kuusi, kataja, rauduskoivu, metsävaahtera, vuorijalava, tervaleppä, metsälehmus, tammi ja kotipihlaja.
Työtä puiston rakentajilla riittää vielä. Uimarannan perustaminen vaatii laajoja ruoppauksia:
– Rannan vesialueet ovat täynnä uppotukkeja, jotka on naarattava ylös. Osa tukeista on näkyvilläkin alaveden aikana, sanoo Mäkinen.
Uimaranta erotetaan puistosta graniittilinjalla, jonka yläpuolelle puiston puolelle tulee kävelytie.
Merkittävän lisän Oolanninpuistolle tuo siltayhteys lähistön pikkusaariin, joista Jänis on lähinnä, Voihelli etäämpänä. Jänikseen on tarkoitus rakentaa kevytsilta, jolla voisi liikkua esimerkiksi mönkijällä. Voihelliin tulee pelkkä lastenvaunujen levyinen kävelysilta.
– Ainakin Jänikseen rakennetaan myös grillauspaikka ja molempiin saariin tulee myös levähdyspenkkejä. Saarten osin ryteikköistäkin luontoa myös siistitään, lupaa Mäkinen.
Oolanninpuiston pinta-ala on noin 4,3 hehtaaria. Puiston rakentamiseen kuluu rahaa noin miljoona euroa, josta tämän vuoden osuus on noin 300 000 euroa.