Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Silakat vietiin käsistä

Klamilan silakkamarkkinoilla ensimmäiseksi käsistä vietiin silakat ja puolitoista tuntia markkinoiden avaamisesta markkinat järjestäneen Klamilan Seutu ry:n kahviossa oli syöty 350 munkkia. Tämänkin jälkeen kyläyhdistyksen kahviossa lohileipiä riitti ja Kirstin Kalaan oli jonoa, vaikka silakat oli myyty.

Jaska Huuho kertoi, että Klamilaan oli tuotu pari sataa kiloa tuoretta silakkaa ja sata kiloa savustettua. Kuhinaa riitti myös Klamilan sataman muilla myyntipaikoilla.

Kyläyhdistyksen markkinoista vastaava Heli Varjakoski kertoi, että alussa oli vilkasta, mutta parina viimeisenä tuntina hiljaisempaa kuin yleensä. Hän oli kuitenkin oikein tyytyväinen.

– Kävijöitä oli arvioiden mukaan 5 000. Enimmillään väkeä on ollut kuuden tuhannen tienoilla. Osa myyjistä oli sairastunut ja joku jäi pois, kun oli luvattu kovaa tuulta, Varjakoski sanoi ja arveli, että sääennusteet olivat verottaneet myös markkinaväkeä.

– Myyjiltä saatiin taas myös kiitos järjestelyistä.

Kävijämäärän arviointi perustuu Klamilan satamaan paikoitettujen autojen lukumäärään.

Myyntipaikkojen järjestys oli myös laitettu uuteen kuosiin. Myyntikäytävät oli käännetty merelle päin, mikä toi väljyyden tuntua ja meri näkyi jo kaukaa, mikä on hyvä efekti, kun markkinat ovat meren rannalla.

Klamilan silakkamarkkinoilla on jo pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran markkinat järjestettiin vuonna 1993. Paikoituksesta vastasivat Länsikylän Erämiehet ja Klamilan Veto.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli