Haminan talousalueen uutislehti

Sisäilman ongelmat piinaavat Haminaa

Moneen kertaan korjattu Husulan koulu on jälleen nostanut hätälipun ylös. Viidesosa koulun oppilaista oireilee koulun sisäilmasta eikä talon henkilökuntakaan ole oireeton. Ollaan lähestymässä tilannetta, jossa asioihin on pakko puuttua nopeasti. Ratkaisujen ytimessä ei voi olla muuta, kuin koululaisten terveys.

Ruissalossa oltiin samassa tilanteessa kymmenisen vuotta sitten. Koulu päätettiin pikavauhdilla purkaa, kun tehdyillä korjauksilla ei saatu mitään aikaan.

Investoiminen Husulaan ja uuteen kouluun on selkeä vaihtoehto. Huonosta sisäilmasta kärsivien kannalta tärkeintä on se, että tilanne saataisiin ratkaistua nopeasti.

Kouluratkaisussa on kuitenkin useita muuttujia ja vaikuttajia, jotka on saatava pelaamaan samaan maaliin. Ennakkoluulot, väärät tiedot ja niiden tulkinta sekä tunteet voivat velloa tavalla, joka voi ratkaisevasti hankaloittaa päätöksentekoa. Koululaisten vanhempia on kuultava, mutta vallan pitää pysyä päättäjillä.

Haminan Alakaupunkiin valmistuu ensi vuonna uusi koulu, jonka hintalappu on yli 10 miljoonaa euroa. Maaliskuussa valtuusto päätti, että kaksi koulua kaupunkiin on vielä rakennettava, vaikka lapsimäärän ennusteet ovat pysyvästi taipuneet alaspäin.

Sisäilmaongelmainen rakennus on useimmiten liian kova haaste korjaajille. Näin on käynyt Haminassakin, jossa esimerkiksi Neuvottoman koulu on korjattunakin yhä vajaakäytössä, kun ongelmat ei poistuneet. Samat hankaluudet ovat olleen esillä monissa muissakin korjauskohteissa.

Virkamiehen on äärettömän vaikea arvioida sisäilmaongelmien määrää ja laatua jo senkin vuoksi, että läheskään kaikki oppilaat eivät saa oireita. Yksikin vakavasti sairastunut  koululainen on liikaa, jos voidaan selkeästi näyttää, että oireet on saatu koulusta.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus