Hamina on liikenteellisesti konstikas paikka vieraille autoilijoille. Raatihuoneentori on yksi arvoituksellisimmista.
Nimestään huolimatta Raatihuoneentori ei ole tori, vaan kaksikaistainen, yksisuuntainen katu, jossa Raatihuonetta kierretään liikennemerkin mukaan vastapäivään.
Kun Raatihuoneentori ei ole kiertoliittymä, siinä pätevät kaikki tasa-arvoisen risteyksen väistämissäännöt, eli Raatihuonetta kiertävän auton on väistettävä säteittäiskaduilta Raatihuoneentorille saapuvia autoja.
Liikenneopettaja Kimmo Koivisto Koiviston Autokoulusta sanoo, että vieraspaikkakuntalaisen tuntee siitä, että hän jarruttaa aina ajaessaan Raatihuoneentorille.
– Vieraat ajattelevat, että kyseessä on kiertoliittymä, vaikka näin ei ole. Toisaalta vieraat eivät sitten ymmärrä sitä, että ajaessaan jo Raatihuoneentorilla heidän on väistettävä säteittäiskaduilta sisääntulevaa liikennettä, sanoo Koivisto.
Raatihuoneentorin kaksikaistaisuus on seikka, jonka vain harvat noteeraavat.
– Vaikka katu onkin kaksikaistainen, meidän opetuksessamme kehotetaan ajokokelaita ajamaan keskellä katua ja sitten varovaisuutta noudattaen kääntymään oikealle sivukaduille. Tämä linja on myös Ajovarman ajokokeen vastaanottajilla, sanoo Koivisto.
Kaksikaistaisuuden on unohtanut myös katuverkon ylläpitäjä Haminan kaupunki, sillä kaistojen välistä muuttuvat ajoratamerkinnät.
– Maalaukset ajoratojen välistä puuttuvat, mutta ne on erotettu kuitenkin katuun rakennetulla kivetyksellä, sanoo Haminan katumestari Esa Kelkka.
– On mahdollista, että ajoradat merkitään myös valkoisella katkoviivalla, mutta siihen emme ole vielä päätyneet.
Liikenneopettaja Koivisto pitää hyvänä ideana ajoratojen erottamista selvemmin katuun maalatuilla katkoviivalla.
– Silloin kaikki oivaltaisivat kadun kaksikaistaisuuden. Suurempia peltikolareita Raatihuoneentorilla ei liene ollut, mutta on silti hyvä tiedostaa kaksikaistaisuus, sanoo Koivisto.
– Törmäystilanteissa syy on useimmiten kaistanvaihtajassa, joka kääntyessään koukkaa ulommaista kaistaa ajavan eteen.