Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Zsar Outletissa loppukirin paikka

Suomen ensimmäinen outlet-village avautuu Vaalimaalla 29. marraskuuta.

– Kyseessä on eräänlainen soft launch, koska vain osa yrityksistä avaa ovensa ennen joulua. Viralliset avajaiset ovat keväällä, kertoo kauppakeskusjohtaja Michael Cockcroft.

Zsar Outlet -villagen rakennustyöt ovat vielä viimeistelyvaiheessa, mutta reilun viikon päästä kaiken pitäisi olla valmista.

29. marraskuuta ovensa on avaamassa jo mittava määrä yrityksiä, kuten Lindt, Racoon, Kappa, MayaMaya, Lumene, Adidas, Le Creuset, Liu Jo, Reima, Bagatt, IceBerg, SFL (Sun Fashion Lab), Braccialini, Fu Hing, Espresso House, Guess, Osprey London, iWall, Sanni’s Playroom, Ecco, Roberto Cavalli ja Hugo Boss.

Kaikkiaan Zsariin tulee 65 pääasiassa muodin, kauneuden ja kodin merkkiä omilla liikkeillään. Outlet-myynnissä tuotteet ovat niiden normaalihintoja edullisemmat.

Ensimmäisen toimintavuoden aikana outlet-kylän tavoite on 1,5 miljoonaa kävijää. Kotimaan asiakkaiden lisäksi kuluttajia odotetaan mm. Venäjältä ja Kiinasta.

– Uskon, että ulkomaisia asiakkaita houkuttelevat edulliset hinnat ja tax free, sekä tieto siitä, että tuotteet todella ovat aitoja eikä mitään kopiokamaa, Cockcroft sanoo.

Cockcroftilla on pitkä kokemus muotikaupasta, brändeistä, uusien liikkeiden perustamisesta ja niiden kehittämisestä. Vaalimaalle hän tuli oltuaan sitä ennen kauan muotikaupan johtotehtävissä lähi-idässä.

– Suomessa tyydytään helposti huonoon ja välinpitämättömään palveluun. Siellä, mistä minä tulen, sellainen ei olisi käynyt laatuun. Kun myydään laatua täytyy myös ostokokemuksen olla samassa suhteessa.

Kaikkiaan outlet-kylä tarvitsee noin 400 työntekijää. Ekamin liiketalouden ja matkailu- ja ravitsemusala ovat järjestäneet yhteistyössä räätälöityä koulutusta, joka valmentaa mm. kansainväliseen asiakaspalvelun, muotikaupan ja kahvilapalveluiden osaamiseen.

– Keväällä valmistui parikymmentä opiskelijaa, ja saman verran tällä viikolla päättyvältä kurssilta. Asenne on kurssilaisilla todella hyvä, ja hyvin tuntuvat kaikki työllistyvän, Ekamin liiketalousalan tiimipäällikkö Katja Andrejev toteaa.

– Myös Cursorin ja Ekamin yhteistyössä toteuttaman, ESR-rahoitteisen International Service Academyn eli kansainvälisen asiakaspalvelun koulutuksen kautta on hakeutunut henkilöitä asiakaspalvelutehtäviin Zsariin.

Vauhti outlet-villagen työmaalla on kova. Kauppakeskusjohtajan tunnuslause onkin ”make it happen”. Ja kun Zsarin ensimmäinen vaihe on suunnitelmien mukaan keväällä valmis ja toiminnassa, ovat suunnitelmat toista rakennusvaihetta varten jo valmiina.

– Sen toteutusaikataulu riippuu siitä miten toiminta lähtee käyntiin. Olemme varautuneet myös kauppakeskuksen laajennuksiin myöhemmin, sanoo Michael Cockcroft .

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli