Suomen valtio pysähtyy juhlimaan itsenäisyyttään 6.12. Ikää on maailmankaikkeudellisesti ja historiallisesti vähän, vain 101 vuotta. Siitäkin osa on kulunut sotiin, aluksi valtataisteluun ja sitten itsenäisyyden puolustamiseen.

Nykyiset työikäiset ja heidän jälkikasvunsa voivat asua itsenäisessä Suomessa, nauttia ilmaisesta koulusta ja lähes ilmaisesta terveydenhuollosta sekä tarvittaessa saada tukia sieltä sun täältä. Se, ettei ole mitään valmista ja ilmaista, on jo vieras käsitys, yhä useammalle nuorelle aseellinen maanpuolustuskin.

Seniorikansalaiset sen sijaan ovat kokeneet sodan kauhut, eläneet köyhyydessä ja puutteessa. Vesi ja luonnon antimet olivat ilmaisia ja valmista se, mitä itse sai aikaan. Heidän päämääränsä oli rakentaa hyvä toimeentulo niin itselle kuin jälkipolville ikiomassa Suomessa. Erityisesti haluttiin lapsille helpompi elämä kuin itsellä oli ollut. Koulutus niin kirjaviisauteen kuin hyvään ammattitaitoon katsottiin tärkeäksi, ja köyhistäkin oloista selviydyttiin korkeakouluihin ja ammattioppilaitoksiin.

Siitä huolimatta, että Suomi on päässyt maailman onnellisimpien maitten joukkoon, kansa napisee ja vaatii yhä lisää oikeuksia ja mukavuuksia. Siitä huolimatta, että presidenttiämme arvostetaan jopa maailman suurjohtajien piirissä, kansa on tyytymätön yhteiskunnan tilaan. Siitä huolimatta, että Suomessa on tasa-arvoisuus, osa kansalaisista harrastaa vihapuheita, kiusaamista, väkivaltaa ja rikoksia. Rauhallinen yhteiselo on jo taas hakusessa.

Suomi-neito saa houkuttelevia tarjouksia. Helma heiluu itään sekä länteen. Ulkomaalaisia rahataskuja on ilmaantunut Suomi-neidon koltulle kohentamaan elintasoa ja tuomaan kansainvälisyyttä, mutta neito on sinnikkäästi pysynyt Suomena kartalla, tosin EU:n osana ja osittaisessa määräysvallassa.

Suomen kielikin on alkanut häilyä. ”Tägää frendi ja tuu messiin”.  Okei. Onks välii, jos ei dikkaa räppii? No problem”. Englannista on tullut monen työpaikan kieli, ja palveluammateissa kuulee  opittua Suomen kieltä.

Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet. Sitä sanotaan kehitykseksi. Pitääkin kehittyä ja pysyä toimivana osana maapalloa, mutta huolestuttavaa kehitystä on kansallisen olemassaolon vähäinen arvostus, ei niinkään maahanmuutto ja maailman trendit, joiden perässä varsinkin nuoriso viilettää.

Itsenäisyyspäivänä ollaan isänmaallisia. Paneudutaan palkitsemaan sankareita ja pidetään hienoja kiitospuheita. Illalla kansalaiset asettuvat ruudun ääreen ihailemaan ja arvostelemaan linnanjuhlien pukuvalintoja. Muotiasiantuntija on pestattu kommentoimaan ja selventämään hankintoja. Median toimittajat keskittyvät ensisijaisesti julkkisten kuulumisiin ja tunnelmiin. Itsenäisyys on itsestäänselvyys.

Itsestäänselvyys se ei kuitenkaan ole. Itsenäisyys on vahvaa kansallistunnetta, rakkautta omaa maata ja kulttuuria kohtaan sekä ylpeyttä kaikesta siitä taitavuudesta ja kauneudesta, mitä maassamme ja kansassamme on, vapautta elää vastuullisesti omassa maassa.

Itsenäisyyden iloksi ote Tapio Rautavaaran laulamasta laulusta Kulkuri ja joutsen:

”Näin kerran unta: joutsen taivahainen / Mun antoi hetken kanssaan taivaltaa / Näin maat ja metsät, järvet maani armaan / Sen kaiken sinitaivahalta näin / Tuuli lauloi laulujaan / Sadun hohde peitti maan / Ihanampaa en mä koskaan nähdä saata / Elämä on ihanaa / Kun sen oikein oivaltaa / Ja kun lentää valkein siivin/niin kuin joutsen.”

Vaikka ei lennä niin kuin joutsen eikä suurlippukaan liehu tangossa, niin liehukoon siniristilippu sydämissämme ja tuottakoon se iloa omasta kotimaastamme missä sitten kuljemmekin!