Lähes 13 ja puoli vuotta asiakkaitaan palvellut Tuula Honkonen sulki kioskinsa ovet viimeisen kerran lauantaina klo 18. Satamakadulla sijainnut Tori Kioski avasi ovensa kaikkina arkiaamuina klo 8 sulkien klo 18.
– Kuusi arkipäivää ja 10 tuntia ihan joka päivä. 60-tuntinen työviikko saattaa tuntua rankalta, mutta joka ainoa aamu olen lähtenyt töihin innolla ilman minkäänlaista pakkoa, kertoi Honkonen lähtötunnelmissaan.
– Lomia en ole pitänyt koko aikana lainkaan, ainoita ylimääräisiä vapaapäiviä ovat olleet juhlapyhät.
Ennen siirtymistään Satamakadun kioskiyrittäjäksi Honkosella oli kioski Riekontiellä Pohjois-Poitsilassa.
– Kun sain tietää, että Satamakadun kioskia vain muutaman kuukauden vetänyt edellinen yrittäjä aikoi luopua, ryhdyin tunnustelemaan mahdollisuutta siirtyä Riekontieltä keskustaan. Elokuussa 2005 se onnistui.
Tori Kioski tunnetaan vetävänä veikkauskioskina. Asiakkaiden veikkausvoitot ovat olleet aina suuri ilonaihe myös yrittäjälle.
– Vuonna 2010 meille tuli 5 miljoonan lottovoitto ja sitä piti kyllä juhlia. Veikkaus Oy:kin kävi onnittelukukkineen, jotka kuitenkin nuukahtivat oitis saatuaan kylmää helmikuun pakkasissa. Iso lottovoittoa kyllä tuntui välittömästi veikkauspelien lisääntymisenä.
– Veikkaus on ollut liiketoimintani kulmakivi, siihen tämä toiminta on nojannut. Nyt vakiasiakkaani saavat täyttää rivinsä muualla.
Tuula Honkonen sanoo viihtyneensä kioskiyrittäjänä mainiosti:
– Koskaan ei töihinlähtö ole tuntunut vastenmieliseltä. Asiakkaiden kanssa olen pärjännyt mainiosti, vaikka joskus on pitänyt mennä sovitellen joittenkin karikoitten yli.
Kioskiyrittäjällä alkavat nyt eläkeläispäivät. Samalla hän aikoo kuittailla lomarästejään, joita todellakin on kertynyt vuosien mittaan.
– Juhannuksen tienoilla päätin, että vuodenvaihteessa tämä loppuu. Mitään suunnitelmia ensi vuodelle ei ole, mutta jo jokin aikana sitten eläkkeellä jääneen mieheni kanssa kyllä jotakin keksimme, vakuuttaa Tuula Honkonen.