Haminan talousalueen uutislehti

Anjala hallitsi maakuntaviestiä – VeVe rynni nuorten puolella

Kovin vähäväkiseksi kuihtui Kymenlaakson Maakuntaviesti, joka sauvottiin Anjalassa. Pääsarjassa maaliin hiihti vain viisi joukkuetta, joista kolme edusti isäntäseura Anjalan Liittoa.

Voiton vei isäntien ykkösjoukkue ennen kakkosta. Seuraavat kaksi sijaa menivät kilpailun vieraille Vehkalahden Veikoille ja Kymin Koskenpojille.

Välillä maakuntaviestiä suvereenistikin hallinnut Kouvolan Hiihtoseura ei saanut jalkeille joukkuetta lainkaan.

Maakuntaviestin nuorisoviestissä valtikka oli tukevasti Vehkalahden Veikkojen hallussa. Viestin kolmoisvoiton kanssa oli mukava lähteä kotimatkalle. Veikkojen neljäs joukkuekin  oli kuudes jättäen taakseen kaksi joukkuetta.

Maakuntaviesti on perinteisesti ollut aina loppiaisena hiihdettävä kilpailu. Kun loppiainen sattui nyt viikonloppuun, tällä kerralla se sekoitti monen hiihtäjän suunnitelmat, sillä monilla huippua tavoittelevilla hiihtäjillä oli ohjelmassa muita kilpailuja. Vehkalahden Veikkojen joukkueesta puuttuivat mm. Ylitorniossa hiihtosuunnistuksen katsastuskisoissa kisanneet Kotron veljekset sekä muualla kilpailleet Olli-Pekka Laitila ja Eero Rantala.

Vehkalahden Veikkojen hiihtojaoston puheenjohtaja Arto Tilli myöntää, että maakuntaviestien arvostus on hiipunut kansallisella tasolla.

– Kaukana eivät ole vuodet, jolloin maakuntaviestin lisäksi ei annettu kalenteriin lupia lainkaan muille kilpailuille. Niinpä viesteissä oltiinkin aina täysillä joukkueilla, joita seuroilla oli useampia, muistelee Tilli.

Kouvolan puuttuminen kokonaan ja myös VeVen parhaimmiston muut kisahaasteet muuttivat asetelmia Kymenlaakson maakuntaviestissä.

– Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä, millainen olisi lopputulos ollut, jos kaikkia parhaat olisivat kaikista seuroista päässeet ladulle! n

Kymenlaakson maakuntaviesti Anjalassa

Nuorisoviesti (1,3+1,3+1,3+1,3 km) (9-1-0):

  1. Vehkalahden Veikot-1 20.39 (Viljami Hyvönen, Emilia Muukka, Lauri Sakki, Maria Tasa)
  2. Vehkalahden Veikot-2 21.35 (Eeli Kallio, Karoliina Vapalahti, Anton Vainio, Anni Pärtty)
  3. Vehkalahden Veikot-3 22.55 (Niko Jaakkola, Oona Jaakkola, Niklas Hirvilahti, Neea Lanki)
  4. Valkealan Kajo-1 23.24
  5. Kymin Koskenpojat-1 23.52
  6. Vehkalahden Veikot-4 25.19 (Vilho Immonen, Tiitu Takanen, Eetu Takanen, Senni Teikari)
  7. Kymin Koskenpojat-2 27.12
  8. Anjalan Liitto 27.24.Nikkinen 5.33/5)

Firmaviesti (1,3+2,3+1,3+2,3 km) (3-0-0):

  1. Fortum, Loviisan voimalaitos 20.25
  2. Haminan kaupunki, tekniset 21.10 (Jukka Hakulinen, Heikki Vuoksiala, Jorma Kauppila, Kimmo Kattelus)
  3. Oy Saimaa terminals Ab, Hamina 23.17 (Mikko Joenpolvi, Vesa Rantala, Vesa Lahtela, Pekka Eerola)

Maakuntaviesti (2,3+2,3+4,6+4,6+2,3+2,3+4,6+6,9 km) (5-0-0):

  1. Anjalan Liitto-1 1.16.42 (Jarmo Mäkelä, Topias Zerni, Ari Mikkelä, Tommi Lavonen, Heikki Tonteri, Oona Sydänmaa, Santtu Nyman, Arttu Nyman)
  2. Anjalan Liitto-2 1.19.52 (Arto Purho, Minna Nieminen, Antti Hartikainen, Mika Keronen, Mika Sistonen, Säde Suutari, Ari Kitunen, Toomas Ristola)
  3. Vehkalahden Veikot 1.21.55 (Aino Hämäläinen, Lassi Pärtty, Benjamin Tasa, Aapo Tilli, Siiri Sipari, Anne Penttilä, Keijo Kattelus, Juuso Hämäläinen)
  4. Kymin Koskenpojat 1.24.19
  5. Anjalan Liitto-3 1.27.46

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli