Ammunnan kaksinkertainen maailmanmestari Aleksi Leppä palkittiin jo kuudennen kerran Haminan parhaana urheilijana. Kun Aleksi pokkasi Vuoden parhaan urheilijan tittelin ensimmäisen kerran vuonna 2013, senjälkeen palkintoa ei ole muille annettu.
– Tavoitteeni ovat Tokion Olympiakisoissa 2020. Sitä ennen minun on lunastettava kuitenkin paikka itse kisoihin, kertoi juuri palkitsemistilaisuuden alla Haminaan harjoitusleiriltä Etelä-Afrikan Magaliesburgista kotiutunut Aleksi.
Kevään ohjelmassa Aleksilla on kolmet maailmancupin kilpailut, joissa jaetaan kussakin kaksi olymiapaikkaa niin ilmakiväärissä kuin pienoiskiväärissäkin. Viimeinen eli neljäs mahdollisuus on vielä elokuussa ammuttavassa maailmancupissa.
– Olympiapaikka on tiukassa. Lauantaina on ensimmäinen tilaisuus, kun Intian maailmancupissa aloitan pienoiskiväärikisan.
Aleksi Lepän kilpailukauden 2018 – 2019 budjetti on 55 000. Olymiakomitean ja ampujien liiton avustusten jälkeen on katettava vielä 35 000 euron osuus budjetista. Kaksi MM-titteliä ei kuitenkaan riittänyt siihen, että opetus- ja kulttuuriministeriöltä olisi tullut tukea.
– Aleksi voitti MM-kultansa vapaakiväärillä, joka ei ole olympialaji. Olympiakomitean tarkkuuslajien lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari kertoi, että tuki perustuu odotukseen, ei historiaan. Vuoden ampumaurheilija -valinnalla ja kahdella saavutetulla maailmanmestaruudella ei ole merkitystä varsinkaan, kun ne on ammuttu ei olympialajeissa, kertoi Haminan urheilijain juhlassa Vuoden valmentajana palkitun Aleksin isä Marko Leppä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ei hetkauta Aleksi Lepän suunnitelmia:
– Ministeriön tukiratkaisu tuntuu oudolta, sillä rahaa riitti kuitenkin keilailuun, salibandyyn ja suunnistukseen, joista mikään ei ole olympialaji. Ilman tukea jäin myös vuosi sitten, vaikka minulla oli kelpo tuloksia maailmancupista, mietti Aleksi.
– Ministeriö ja sitä konsultoinut Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö eivät pysyneet omissa kriteereissään rahanjaossa, kiteytti Marko Leppä.
Palkitut urheilijat ja seuratoimijat vuodelta 2018:
Henry Suntio Haminan Judoseura/Pankration Gym, Pekka Fincke Vehkalahden Veikot, Keijo Kattelus Vehkalahden Veikot.
Miina Ruoti, Raita Pakkanen ja Jenni Ovaska Vehkalahden Veikot, Janne Niskanen, Valtteri Heikkinen ja Daniel Koivisto Vehkalahden Veikot, Meri Rautamies Karhulan Katajaiset, Heikki Ruokonen Kouvolan Soutajat, Markus Suortti Haminan Ampumaseura, Henna Kaaro Etelä-Kymen Urheiluratsastajat ja Venla Rantala Vehkalahden Veikot.
Haminan Palloilijat C-tytöt Noora Pasi, Tytti Bertling, Eerika Marttila, Anniina Marttila, Sini Satama, Veera Toikka, Fanny Kinnunen, Minna Musikka, Elina Muurman, Riina Hallikainen, Sanni Silander ja Elsa Kuntsi; joukkueen valmentajat Marko Pasi ja Janne Bertling.
Seuratyön aktiivit palkittiin
Juhlassa jaettiin neljä huomionosoitusta urheiluseuroissa aktiivisesti toimineille. Vehkalahden Veikkojen Juha Kytömäki on toiminut seura-aktiivina jo kymmeniä vuosia mm. seuran sihteerinä, johtokunnan jäsenenä, hiihtojaoston jäsenenä ja kyläosaston (Husulan Kunto) sihteerinä. Merkittävän roolin Juha hoiti myös Salpa-Jukolassa toimien tapahtuman talkoopäällikkönä koordinoiden n. 1 700 talkoolaisen joukkoa. Juha jatkaa seuratyötä edelleen hieman pienemmissä rooleissa.
Haminan Naisvoimistelijain Sari Hartikainen on ollut seuratyössä jo pitkään. Hän on Haminan Naisvoimistelijoiden kantava voima, jota ilman seuraa ei olisi olemassa. Alkuun Sari oli johtokunnassa jäsenenä joutuen silloisen puheenjohtajan äkillisen lopettamisen vuoksi puheenjohtajaksi. Sari on joutunut opettelemaan kaiken kantapään kautta, hyvällä menestyksellä.
Haminan Ampumaseuran vahva nimi Ville Puhakka on ollut osaston puheenjohtaja viisi vuotta, hallituksen jäsen kolme vuotta ja 2018 vuodesta alkaen puheenjohtaja. Hallituskausien ja puheenjohtajakausien aikana Puhakka on ajanut lajin nykyaikaistamista ja esiintuotavuutta esimerkillisellä tavalla. Hän on työtunteja säästämättä saanut aikaan seuran nuorisopuolen uuden tulemisen ja uusien nuorien aktivoimisen myös seuratoimintaan. Puhakan johdolla on toteutettu ilma-aseradan nykyaikaistaminen.
Ilman Jouko Lalua Haminassa ei pelattaisi sulkapalloa. Jouko Lalu on ollut Haminan Sulkapalloilijain aktiivijäsen jo vuodesta 1988. Sihteerin tehtäviä hän on hoitanut vuodesta 1999 lähtien jatkaen niitä edelleen.
Vuodesta 1993 lähtien Lalu on valmentanut HamSun junioripelaajia. Hän myös laatii HamSun vuotuisten kevätkisojen kaaviot.
Juhlassa muistettiin myös jo Kymenlaakson liikuntagaalassa palkittuja Haminan Seudun Tanssijain Ritva Nevalaista sekä Vehkalahden Veikkojen Maisa Föhriä.