Haminan talousalueen uutislehti

Talvitapahtuman suosio yllätti

Liukumäessä riitti laskijoita. Arina Niemeläinen kapusi lumipenkalle Suomen Ladun lippu kädessään.

Haminalaisten Lions Clubien toista kertaa järjestämässä talvitapahtumassa väkeä oli yllättävän paljon.

– Huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Silloin pakkasta oli ollut toistakymmentä astetta ja nyt elohopea oli plussan puolella, LC Hamina/Bastionin presidentti Matti Paananen muisteli. Tapahtuma on tarkoitus järjestää taas ensi vuonna. LC Hamina/Bastionin lisäksi Kesäpuiston talvitapahtuman järjestelyissä olivat mukana myös LC Hamina, LC Vehkalahti ja LC Hamina/Varvara.

Koko perheen talvitapahtuma oli suunnattu erityisesti alakouluikäisille, jotka saivat maksutta tarjolla ollutta hernerokkaa, grillimakkaraa, mehua ja kahvia. Tätä vanhemmilta perittiin pieni maksu.

Mukana olivat myös Haminan Latu, Vilniemen metsästysseura ja teatterilaiset. Poliisit jakoivat ilmapalloja ja tapahtumassa pääsi tutustumaan myös paloautoon ja ambulanssiin.

Mia Allen kehui lapsille suunnattua talvitapahtumaa onnistuneeksi ja mukavaksi. Myös Elli Teräslahti, Dana Garces ja Keke Garces olivat mielissään. He olivat olleet tapahtumassa myös viime vuonna.

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli