Vasemmistoliitto asettaa Kaakkois-Suomen vaalipiiriin täyden ehdokaslistan. Haminalaisittain mielenkiintoisin nimi on 45-vuotias perushoitaja Mia Patanen, joka on toiminut aiemmin Keskustan riveissä Haminan kaupunginvaltuustossa kuusi vuotta ja myös kaupunginhallituksessa kaksi vuotta.
Perushoitaja-Patasen ehdokkuus tuli hänen lähipiirilleenkin yllätyksenä.
– Muuten hyvä, mutta väärä puolue, sanoi minulle tuttavani. Kannatan monipuoluejärjestelmää ja demokratiaa. Olen kuitenkin aina ensisijaisesti pyrkinyt elämään itseni kanssa sovussa, pohtii Patanen.
– Tämä ei ole mahdollista, jos ei kuuntele omia arvojaan ja periaatteitaan. Toiminnassani olen myös pyrkinyt näitä toteuttamaan. Oma pahoinvointi vain lisääntyy, jos toimii omaa arvomaailmaansa vastaan.
Viime viikkoina noussut kohu vanhusten hoivan kirjavasta tasosta sai Patasen liikkeelle.
– Valvira yhteiskuntamme valvontaviranomaisena tammikuun lopulla teki työnsä kerrankin kunnolla ja uskalsi vihdoin viimein sulkea yksityisen palveluntuottajan hoivakodin. Siitä se alkoi! Kytevä tuli sai tervettä ilmaa, toivoa, että me voimme sittenkin vaikuttaa asioihin.
Suomalaiset eivät hyväksykään epäinhimillistä vanhustenhoitoa, se viesti on tullut joka taholta:
– Emme halua myydä äitejämme, isiämme, siskojamme, veljiämme, lapsiamme, yhteiskuntamme heikompia sairaita ja vammaisia monikansallisten pörssiyhtiöiden hoidettavaksi.
Patanen tietää, että kaupunginvaltuutettu kokee paineita monilta suunnilta. Palautetta ja vaatimuksia tulee äänestäjiltä ja myös omalta valtuustoryhmältä.
–Jo valtuustovuosinani olin aika kauan pettynyt politiikkaan, mutta silti jokin hiljainen tuli jäi kytemään. Yritin tukahduttaa sitä, olla vapaaehtoisessa uutispimennossa, vältellä keskustelua ystävien kanssa poliittisista asioista. Kunnes tiesin hetkeni tulleen.
Patanen uskoo, että hänen kokemuksellaan, näkemyksillään, arvoillaan ja periaatteillaan voisikin olla käyttöä.
– Vasemmiston valitsin sen perusteella, että Vasemmistossa minua kuunnellaan ja kokemukseeni minulle tärkeissä asioissa luotetaan. Ennen kaikkea minun annetaan toimia omatuntoni, arvojeni sekä periaatteitteni mukaan.
Maahanmuutto on seuraavankin hallituksen pöydällä yhtenä keskeisenä asiana.
– Maahanmuutto on saatava toimimaan hallitusti. Meidän pitää tietää, keitä tänne tulee. Asioiden vastakkainasettelu kuitenkin riepoo. Hoitoalan ongelmat eivät korjaannu kuitenkaan hoitajien kansallisuutta vaihtamalla.
Kotkan – Haminan seutu sijoittui viimeiseksi seutukuntien vetovoimavertailussa.
– Asiat paranevat, kunhan pystymme yhteistyöhön lähinaapureittemme kanssa. Pitää muistaa, että olemme kaikki kymenlaaksolaisia, sanoo Patanen.
Kaakkois-Suomen vaalipiiri, Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaat:
Antti Astikainen Savonlinna, Mika Byman Kouvola, Atte Kilpinen Mikkeli, Piia Kleimola Kouvola, Joona Mielonen Kotka, Sini Al-Musawi Helsinki, Risto Mykkänen Pieksämäki, Timo Mykrä Imatra, Aimo Ruusunen Imatra, Arja Tauria-Huttunen Kotka, Petri Pekkola Kotka, Suvi Silvala Kotka, Heidi Vättö Lappeenranta, Markus Åkerlund Pieksämäki, Minja Lääperi Rantasalmi, Juuso Mustonen Imatra ja Mia Patanen Hamina.