Haminan talousalueen uutislehti

Voimalasta oppia uusiutuvaan energiaan

Voimala on energian oppimispaketti, jolla peruskoululaiset voivat tutustua uusiutuvan energian tuotantoon, varastointiin ja käyttöön. Nyt Voimala-paketti on käytössä myös Poitsilan ja Pyhällön kouluissa, joille paketin lahjoitti 20-vuotista taivaltaan viime vuonna juhlinut Empower Oy.

Voimala auttaa hahmottamaan, millaisia määriä sähköä erilaisiin toimintoihin tarvitaan ja kuinka paljon energiaa – lihasvoimaa tai auringonvaloa – niiden tuottamiseen tarvitaan. Oppimispakettiin on laadittu tehtäväkokonaisuuksia, joita oppilaat voivat tehdä omatoimisesti.

– Voimalan tehtävät eivät vaadi oppilailta tai opettajalta syvällistä sähköilmiöiden tuntemusta. Voimala opettaa toiminnan ja käytännön kokeilujen kautta: mukana on mm. erilaisia valoja, kaiutin ja kännykänlaturi sekä monipuolinen energiamittari syventäviä laskutehtäviä varten, valisti Voimala-paketin Poitsilan kouluun tuonut Empowerin Niina Nojonen.

– Voimalan kautta oppilaat saavat pelkistetyn perusopetuksen uusiutuvan energian tuottamisesta. Se voi olla jollekin alku elämänuralle ja vaikkapa energiapuolen korkeakouluopintoihin, visioi Nojonen.

– Olemme jo käyneet läpi energiapuolen asioita oppitunneilla. Voimala on uusi mahdollisuus sisäistää käytännön kautta energiaan liittyviä asioita, arvioi Poitsilan koulunjohtaja Nina Kärkkäinen.

Poitsilan ja Pyhällön ohella Empower on lahjoittanut voimaloita eripuolille maata.

– Tämä on oivallinen väline uusiutuvan energian juttujen hahmottamiseen. Kaunis kirje ensin Sähköturvallisuuden kehittämiskeskukseen STEK:lle ja asiat rullaavat eteenpäin, vinkkaa Niina Nojonen.

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli