Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Toisen roju voi olla toisenkin roju

Kirpputorin pöydät notkuvat tavaraa. Kerta toisensa jälkeen tulen paikalle vakuuttuneena siitä, että tällä kertaa teen hyviä löytöjä.

Naistenlehdessäkin haastateltiin ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan osta mitään uutena. Joku toinen tienasi suuria summia, kun osti kirppareilta halvalla merkkituotteita, jotka sitten myi isolla rahalla eteenpäin.

En minä bisnestä aio tehdä vaan ekologisia hankintoja omaan käyttöön. Haluaisin olla niitä ihmisiä, jotka esittelevät kivaa uutta puseroa ja kertovat, että se oli parin euron löytö kirppikseltä. Niinpä lähden ostoksille innostuneena ja avoimin mielin.

Ensimmäisen pöytärivin jaksankin käydä läpi huolella ja tarkkaavaisena. Löytyisiköhän täältä nättiä olkalaukkua tai jälkiruokakulhoja aiemmin hajonneiden tilalle? Olisikohan minulla käyttöä tuolle rannekorulle?

Sitten katse alkaa harhailla ja keskittyminen herpaantua. Tavaraa on paljon ja pöydät ovat sekaisia. Tuoksahtaa vanhalle talolle ja täyteen ahdetulle varastolle. En jaksa enää katsella myytäviä tuotteita ajatuksella.

Tuntuu, että kaikkialla on tarjolla ihan samanlaisia asioita. Yksittäisiä, kuluneita lasikippoja ja matkamuistona Kanariansaarilta tuotuja snapsilaseja. Tai 90-luvun hittikokoelmalevyjä, Painonvartijoiden reseptikirjoja ja erään vaippavalmistajan kerhokasseja.

Väistämättä mieleen tulee, että ehkä toisen roska ei aina olekaan toisen aarre. Joskus on niinkin, että minulle tarpeeton roju on muillekin ihan yhtä tarpeetonta rojua. Valtaosa myynnissä olevista tavaroista on sellaisia, jotka itsekin toisin tarpeettomana kirppikselle. Osan voisin jopa heittää suoraan roskiin.

Kannatan kyllä ehdottomasti kirpputorien ideaa. On aina parempi vaihtoehto etsiä tavaralle uusi käyttäjä, kuin heittää roskiin jotain vielä käyttökelpoista. Joskus käy väistämättä niin, että vaatteet jäävät pieniksi tai leluilla ei enää leikitä, ja silloin on järkevää antaa ne eteenpäin.

Mutta kun kirppareista tulee loppusijoituspaikka roinalle, jolle ei missään vaiheessa ollut käyttöä, on jotain mennyt pieleen.

Muutama pöytärivi olisi vielä katsomatta, mutta alan vähän ärsyyntyä. Minullakin on kaapeissani tällaisia härpäkkeitä ja mikättimiä, joita olen itsekin yrittänyt myydä kirpparilla.

Olen kantanut vanhoja vaatteita kassitolkulla ekopisteiden tekstiilikeräykseen ja lahjoittanut kaikenlaista muutakin hyväntekeväisyyteen.

Sen sijaan, että rehellisesti tunnustaisin kuluttaneeni hölmösti, uskottelen, että kyllä näitä joku vielä käyttää. Ja kun kaappeihin näin on saatu tilaa, voikin ostaa lisää uutta tavaraa.

Lopulta en enää muista, mitä olinkaan kirpparilta etsimässä. Katson tavarapaljoutta ja mietin, kuinka paljon rahaa, energiaa ja luonnonvaroja on mennyt kaiken täällä myytävän valmistukseen ja ostamiseen.

Kun oikein pohdin, niin eiköhän minullakin niitä laukkuja ole jo ihan riittävästi. Ja kuinka montaa jälkiruokakulhoa ihminen loppujen lopuksi tarvitsee?

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus