Europarlamentti päättää asioista, jotka koskettavat läheisesti myös meitä suomalaisia. Silti äänestäminen europarlamenttivaaleissa kiinnostaa kovin harvoja.
Murheellisinta on, että äänestäminen kiinnostaa vähiten maamme nuoria eli 18 – 24-vuotiaita, joista vain 10 % äänesti edellisissä europarlamenttivaaleissa 2014.
Kontrasti on valtava, kun vertaa maamme nuorten äänestysintoa Ruotsin nuorisoon, joista 66 % kävi äänestämässä.
Ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona, varsinainen vaalipäivä on 26.5.
Asiat Euroopassa ovat nyt paremmalla tolalla kuin koskaan aikaisemmin ja se on pitkälle juuri EU:n ansiota. Populistitkaan eivät enää vaadi eroamista EU:sta vaan tavoite on päästä EU:n sisälle murentamaan yhteisön toimintaa.
Suomen nuorilla on monet asiat ehkä liiankin hyvin. Enää ei muistella aikaa ennen EU:ta, jolloin Eurooppaan matkustettaessa piti rajalla kuin rajalla käydä passintarkastukset. Ennen oli vaihdettava valuuttaa sen mukaan, moneenko maahan reissaat.
Eurooppaan lähteneiltä opiskelijoiltamme puuttui ennen EU:n aikaa sosiaaliturva, jota nyt pidetään itsestäänselvyytenä. Juuri sosiaaliturvasta päättää EU.
Mikään maa ei yksin voi tehdä paljoakaan ilmastonmuutoksen estämiseksi, mutta yhtenäisen EU:n hampaat ovat terävät.
EU-vaalit ovat meillä Suomessa jääneet pahasti vastapidettyjen eduskuntavaalien katveeseen. Eivät olisi jääneet, jos vaalit olisi yhdistetty, mutta vaalien yhdistelyyn ei vaaliviranomaisemme ole koskaan taipuneet.
EU-vaalien uskottavuutta hämmentää vastavalittujen kansanedustajien into pyrkiä myös europarlamenttiin.
Varmuudella ei kukaan voi tietää, kumman tehtävän valittu kansanedustaja-meppi sitten valitsee ja se antaa politiikalle kaksinaamaisuuden leiman. Molemmissa tapauksissa on turvattava varamiehiin ja -naisiin.
Kymenlaaksosta ehdolla ei ole kansallisesti merkittäviä poliitikkoja. Sen vuoksi oikean ehdokkaan löytäminen on monelle hyvin vaikeaa.
Apua voi hakea vaalikoneista, mutta kirkkaasti tärkeintä on, että mahdollisimman moni äänestää. Kyllä Suomen nuorisokin vielä herää, mutta tapahtuuko se jo näissä vaaleissa?