Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Tamara Aladinin töistä tekeillä muistonäyttely – Haminan museo haalii töitä yksityisistä kokoelmista

Haminan kaupunginmuseo valmistelee kesäksi muistonäyttelyä haminalaisen Tamara Aladinin elämäntyöstä. Aladin oli kuuluisa muotoilija ja lasitaiteilija, joka tunnetaan erityisesti Riihimäen Lasille suunnittelemistaan töistä.

Tamara Aladin (14. elokuuta 1932 Hamina – 9. maaliskuuta 2019 Hamina) muistetaan tuotteliaana, väririkkaiden mallistojen suunnittelijana. Suoritettuaan 1950-luvun puolivälissä Taideteollisen korkeakoulun keramiikkalinjan Aladin siirtyi vuosiksi 1959–1976 Riihimäen Lasin palvelukseen.

Yli puolet Riihimäen Lasin 1960-luvulla valmistamista maljakoista oli lähtöisin Aladinin piirustuslaudalta. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuoliskolla valmistettu Kehrä-maljakko sekä opaalilasista valmistettu uudenlainen Koralli-sarja, johon kuului puhallettuja maljakoita, maljoja ja vati, ovat hänen tunnetuimpia luomuksiaan.

– Sain idean Koralli-sarjaan Istanbulin Sinisessä moskeijassa. Sarja toteutettiin vuonna 1976 puhallusmenetelmällä käyttäen opaalilasia, kertoi Aladin Reimarissa kesäkuussa 2011 julkaistussa haastattelussa.

– Korallissa valkoiselle pohjalle siroteltiin koristeeksi sinistä kobolttia tai vihreää lasijauhetta ja päälle tuli kirkas kerros. Poikkeuksellinen tulos selittää sarjan saaman suuren suosion, sanoi Aladin.

Suuren suosion saaneeseen sarjaan kuului maljakoita, maljoja ja vati.

Riihimäen Lasi sai Tamara Aladinista myös loistavan messuemännän. Viittä kieltä taitanut upea taiteilija oli elementissään esimerkiksi Frankfurtin messuilla, jotka pidettiin keväisin ja syksyisin.

Aladin suunnitteli Riihimäen Lasille yli 150 lasiesinettä, joiden lisäksi hän suunnitteli runsaasti esineitä anonyymisti. Lasitaiteilijan ura päättyi vuonna 1976, kun Riihimäen Lasi lopetti puhalletun lasin tuottamisen kannattamattomuussyistä.

– Haluamme järjestää Tamara Aladinin muistoksi näyttelyn Haminan kaupunginmuseolle kesän ajaksi. Etsimme 27.5. asti hänen suunnittelemiaan lasiesineitä lainaan näyttelyä varten. Näyttely kestää elokuun loppuun, jonka jälkeen lainatut esineet palautetaan, kertoo Heidi Tilli Haminan kaupunginmuseosta.

– Otamme mielellämme vastaan myös muistoja ja valokuvia Tamarasta näyttelyä varten.

Yhteydenotot voi kohdistaa s-postilla museot@hamina.fi tai puh. 040 199 1276.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli