Opastetut kesäkierrokset Haminassa käynnistyvät 13. kesäkuuta. Silloin lähdetään iltakävelylle mamselli Hulkowiuksen kanssa 1870-luvun Fredrikshamniin.
Reserviupseerikoulun puistosta alkavalle aikamatkalle vie Irmeli Volkmann-Lahtinen Haminan Seudun Oppaat ry:stä. Kaikilla kierrokset ovat yhdistyksen auktorisoitujen oppaiden vetämiä.
Marja-Leena Tamminen jatkaa 27. kesäkuuta Hietakylän hautausmaalla ennen kuulemattomia tarinoita kauppiaista ja käsityöläisistä.
Voimaa uneksia – voimaa elää on aivan uusi kesäkierros, jossa Marja-Leena Tamminen avaa yhdessä Laura Hakkaraisen kanssa näyttelijä Saara Ranisen mietteitä taiteilijoista, jotka jotenkin liittyvät Haminan ympyröihin.
– Kun kierros 15. elokuuta on julkisesti esitetty, opastusta on myös mahdollista tilata ja meistä kumpi vaan voi olla oppaana, Tamminen vinkkaa.
Anu Saikko kertoo 4. heinäkuuta Husulan hautausmaalla neiti Julia Sundmanista ja hänen aikalaisistaan. Saikko vie myös 25. heinäkuuta Haminaa myyränkoloksi luonnehtineen nuoren kadetti Mannerheimin jalanjäljille.
Kauko Tykkyläinen on järjestänyt sudenkorentoretken jo kahtena kesänä aikaisemminkin, mutta heinäkuun 7. päivä lähdetään ensimmäistä kertaa toriparkista kimppakyydillä Myllykylän koskelle.
Tykkyläinen sanoo, että retkelle kannattaa laittaa kumpparit jalkaan ja ottaa kynä mukaan bongauslistan ruksaamista varten.
Elokuun puolella Tykkyläinen myös kertoo Haminanlahden meritaistelusta.
Palmanova ja Hamina ovat kuin ”sisarkaupunkeja”. Molemmissa kaupungeissa on ympyräasemakaava ja 18. heinäkuuta Anna-Liisa Lavila vie kierrokselle, jossa hän konkreettisesti kertoo, mitä Palmanovassa on missäkin kohtaa asemakaavaa.
Tuohon aikaan Haminassa on myös historiafestivaalit ja Lavila toivoo, että Palvanovasta tulevat festivaalin ”elävöittäjät” tulisivat myös mukaan kierrokselle.
Ennen Lavilan kierrosta on samana päivänä myös Tatiana Korten venäjänkielellä vetämä kävelykierros. Johanneksen kirkon edestä lähtevällä kierroksella Tatiana Korte kertoo, millaista venäläissyntyisen kauppiaanrouva Anna Aladinin elämä oli 1800-luvun Haminassa.
Puolentoistatunnin kävelykierroksilta peritään aikuisilta viisi euroa. Kierrokset alkavat sunnuntaisin kello 13 ja torstaisin kello 18.
– Esitteitä viikko-opastuksista saa Lipputornilta, kaupungin palvelupisteestä ja museoilta. Oppaiden Hamina -facebook-sivuilla voi kysellä lisätietoja kierroksista ja tietoa on tulossa myös yhdistyksen kotisivuille, Kauko Tykkyläinen sanoo. n
Kesän kävelykierrokset
- 13.6. Lähde iltakävelylle 1870-luvun Fredrikshamniin
lähtö Reserviupseerikoulun puistosta,
Irmeli Volkmann-Lahtinen
- 16.6. Ortodoksinen hautausmaa, Hirvelä, Riitta Kuusinen
- 27.6. Hietakylän hautausmaa, Marja-Leena Tamminen
- 30.6. Apteekkarskan sunnuntaipromenadi
lähtö Raatihuoneen edustalta, Tuula Kantola
- 4.7. Husulan hautausmaa, Anu Saikko
- 7.7. Sudenkorentoretki, Myllykylän koski, lähtö
kimppakyydillä toriparkista, Kauko Tykkyläinen
- 18.7. Hamina – Palmanova, kaksi kaupunkia – kuin
sisarukset, lähtö Raati Café Kanelin edestä,
Anna-Liisa Lavila
- 14.7. Kansankynttiläin karttakeppikuntaa 1800-luvulla,
lähtö Haminan rauhan muistomerkiltä,
Marja-Leena Tamminen
- 18.7. Kauppiaanrouva Anna Aladina, lähtö Johanneksen
kirkon edestä, Tatiana Korte, venäjänkielinen opastus
- 25.7. Kadetti Mannerheimin jalanjäljillä
lähtö Raati Café Kanelin edestä, Anu Saikko
- 28.7. Linnit, rinkilät, sillit ja sauhupöystit,
Pormestarintalo, Tarja Uusitalo
- 1.8. Haminanlahden meritaistelu, kokoontuminen
Rampsinkarin portilla, Kauko Tykkyläinen
- 4.8. Mauri Myyrän maanalainen Hamina
lapsille ja lapsenmielisille, lähtö Haminan urheilukentän portilta,
Laura Hakkarainen
- 8.8. Apteekkarskan iltapromenadi, lähtö Raatihuoneen
edustalta, Tuula Kantola
- 11.8. Kuvansuunnistus Kesäpuistossa
koko perheen etsintäleikki, leikittäjinä oppaat
- 15.8. Voimaa uneksia, voimaa elää
lähtö Haminan rauhan muistomerkiltä,
Marja-Leena Tamminen ja Laura Hakkarainen