Empower tunnetaan käyttö- ja kunnossapitopalveluja teollisuussektorille tarjoavana yrityksenä. Suurteollisuuden seisokit ovat olleet Empowerin leipälaji jo 20 vuotta muiden projektien ohella.
Haminaan entisiin Winwindin teollisuushallin tiloihin Empower on perustanut Smart Factoryn.
Smart Factory on nimensä mukaisesti älykäs ja turvallinen tehdas, joka hyödyntää dataa uudella tavalla. Uusi toimipiste voi jatkossa tarjota asiakkaille reaaliaikaisen kuvan töiden etenemisestä, joka auttaa vaativien projektien aikataulujen yhteensovittamista ja tuotannon optimointia.
– Haminan Smart Factoryyn keskitetään perinteisen konepajatyön lisäksi myös teollisuudelle suunnattujen digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehitystyötä, joka tukee Empowerin tavoitetta tarjota ratkaisuja älykkääseen kunnossapitoon, sanoo digitaalisista palveluista vastaava johtaja Matti Karhu, Empowerin Smart Industry divisioonasta.
Empower aloitti toimintansa siirron Hailikariin kesällä 2018. Tiloissa tehtyjen muutostöiden valmistuttua tänä keväänä myös Empowerin Kotkan huoltokeskustoiminnot on siirretty Hailikarin tiloihin. Maanlaajuiseen konserniin kuuluu neljä divisioonaa ja yritys työllistää noin 2 000 henkilöä.
– Meillä on pitkä kokemus teollisuuden vaativista palvelutöistä, joita hyödynnetään yhä enemmän teollisuusasiakkaille suunnattujen digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehitystyössä. Vahva osaaminen on kasvattanut palveluittemme kysyntää, perustelee Karhu Smart Factorya, joka tuottaa jatkossa myös huoltokeskuspalvelut laajalti eri teollisuuden aloille.
Toimintojen tuomista Haminaan Karhu perustelee joustavilla ja optimaalisilla tilaratkaisuilla Empowerin asiakkaiden tarpeisiin sekä sillä, että yrityksellä on Haminan ja Kotkan alueella toimiva yhteistyö paikallisten teollisuusasiakkaiden sekä oppilaitosten Ekamin ja XAMK:n kanssa.
– Muuntokoulutusta järjestetään tarpeiden mukaan ja koulutuslinjojen uudistamisen tuleekin lähteä teollisuuden tarpeista, arvioi myyntijohtaja Kari Huttunen Empowerin Smart Industry divisioonasta.
Haminan Smart Factory työllistää tällä hetkellä 70 henkilöä.
– Työllistäisi enemmänkin, toteaa Huttunen, jos vain työvoimaa olisi saatavilla. Olemme palkanneet viime ja tänä vuonna useita henkilöitä eri tehtäviin.