Haminan talousalueen uutislehti

Haminan seurakunta myy Markkulan leirikeskuksen

Haminan seurakunnan talousjohtaja Tarja Partanen ja Markkulan leirikeskuksen myyntiHaminassa 18. kesäkuuta 2019.

Omaa rantaviivaa 200 m 3h:n tontilla, kaksi rantasaunaa, 713 m2:n  päärakennuksessa 4-, 3- ja 2-hengen huoneita, sali, ruokasali sekä tilava laitoskeittiö.

Suur-Merkjärven rannalla 14 km pohjoiseen Haminasta sijaitseva Markkulan leirikeskus myydään. Markkula on vanhan Haminan seurakunnan leirikeskus, joka rakennettiin 1980-luvulla lasten ja nuorten käyttöön tarkoitetuksi kesäkodiksi. Nykyisin se on ollut suurimman osan vuodesta tyhjillään.

Kolmen leirikeskuksen paketti syntyi alueen seurakuntien yhdistyessä. Kun Haminan ja Vehkalahden seurakunnat yhdistyivät vuosituhannen alussa Hamina-Vehkalahden seurakunnaksi, oli seurakunnalla leirikeskuksia yht´äkkiä kaksi – Markkula ja Vehkarinne.

Vuonna 2011 puolestaan Virolahden seurakunta, johon kuului myös Miehikkälän seurakunta, yhdistyi Hamina-Vehkalahden seurakunnan kanssa.

Näin syntyi uusi Haminan seurakunta ja leirikeskuksia olikin nyt jo yhteensä kolme. Virolahden mukana joukkoon tuli Lypsyniemen leirikeskus Suomenlahden pohjukasta.

– Kolme leirikeskusta kokoisellemme seurakunnalle on aivan liikaa ja siksi päätimme nyt luopua luonnonkauniin ja kirkasvetisen Suur-Merkjärven rannalla sijaitsevasta Markkulan leirikeskuksesta, sanoo Haminan seurakunnan talousjohtaja Tarja Partanen.

– Seurakunnan oman käytön kannalta tarpeettomaksi käyneen leirikeskuksen ylläpito haukkaa aivan liian ison loven kiinteistöjen käyttömenoista ja siksi paikasta luopuminen tuli ajankohtaiseksi, kertoo Partanen leirikeskuksen myyntipäätöksestä.

Tarkemmat tiedot Haminan seurakunnan myyntiin tulleesta leirikeskuksesta ja muista kohteista löytyvät seurakunnan kotisivuilta www.haminanseurakunta.fi.

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli