Suomen Kansallisbaletin tanssijoiden vierailu Kaakon Kamarimusiikkifestivaaleilla oli menestys. Alun perin tanssijoiden oli tarkoitus esiintyä Zsar Outlet Villagen aukiolla, mutta sateen vuoksi esiintymispaikka vaihtui sisätiloihin, mutta siitä huolimatta Baletin helmiä -esitys lumosi katsojat.
– Veret seisauttava esitys, luonnehti virolahtelainen Sofia Niskanen.
– Ainutlaatuista, että pääsee näkemään balettiesitystä niin läheltä. Tanssin taitajat olivat lähes käsin kosketeltavissa. Ei sellainen ole isoissa saleissa mahdollista. Parissa kohtaa tuli ihan kyyneleet silmiin, itsekin tanssia harrastava Niskanen sanoi.
Myös Raija Kausalainen Iitistä, Anita Hollikainen Utista ja Tuomo Ahlberg Virolahdelta olivat haltioituneita huipputanssijoiden esityksestä.
Kaakon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Siru Ahopelto arvioi, että kävijämäärä ei kärsinyt siitä, että esitys siirrettiin sisätiloihin. Tasokkaasta tanssitaiteesta nautti yli 650 ihmistä. Esitys oli kaikille avoin.
Zsarissa esiintyivät huipputanssijat Suvi Honkanen, Hasan Topcuoglu, Elena Ilyina, Ilya Bolotov, Valeria Quintana, Alfio Drago, Atte Kilpinen ja Katariina Luukas.
Festivaali myös päättyi lauantaina tanssiin, kun tangon tuliset rytmit soivat Virojoen koululla.