Loman viimeisillä päivillä on hyvä käydä pohtimaan koulujen alkua. Monet lapset ja nuoret tulevat ensimmäisenä päivänä kouluun uuden kalliin koululaukun, uusien merkkivaatteiden ja uusien kynien kanssa, mutta sitten toiset taas eivät.

Toisella on siskojensa vanhat vaatteet ja kirpputorilta ostettu laukku. Kynät ovat lyhyitä ja huonoja, ehkä kadulta löydettyjä?

Oikeasti kahtiajakautuminen ei ole aina näin radikaalia, mutta monesta se voi tuntua tältä varsinkin, jos ei ole se, kenellä on 100 euroa maksava kullattu viivotin.

Sillä, millaiset vaatteet tai koulutarvikkeet omistaa, ei ole mitään väliä. Koulussa ollaan pääosin oppimassa ja sillä, onko kuinka hienot ja kalliit vaatteet, ei ole mitään merkitystä siihen, kuinka hyvin voi oppia ja menestyä.

Hän, kenellä on kuluneimmat vaatteet, voi olla luokan fiksuin ja paras pitämään esitelmiä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kalliilla tavaroilla koetettaisiin kompensoida omaa huonoa koulumenestystä, vaan sitä, että oppiminen ja fiksuus eivät riipu siitä, kuinka rikkaasta taustasta oppilas tulee. Eri juttu saattaa olla toisella asteella, jossa kaikki maksaa.

Oikeastaan he, kenellä on kierrätetyt vaatteet ja koulutarvikkeet, ovat maailmanpelastajia. Luonto kiittää, kun uutta pikamuotia ei osteta. Se kynä, jonka joku on löytänyt maasta, toimii vallan mainiosti kirjoittamiseen. Siinä on säästetty rahaa ja luonnonvaroja.

Mielestäni on älytöntä ostaa joka vuosi uusi reppu ja penaali ja kengännauhat. Mihin tarvitaan uutta reppua, jos edellinen ei ole rikki? Kenenkään älylliset lahjat eivät todellakaan riipu siitä, kuinka hienoissa kengissä tallustelee tai kirjoittaako muistiinpanojansa hopeisella kynällä.

Kenenkään ei tarvitse olla muodin huipulla, oli rahaa tai ei, kunhan itse pitää siitä, mitä on pukenut päälleen.