Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

HP hukkasi menestysputken

Haminan pesäpalloväki ihmettelee joukkueensa Haminan Palloilijain ilmeen dramaattista muutosta. Heinäkuussa alkoi joukkueen alamäki ja yhdeksästä ykköspesiksen pelistään HP on saalistanut vain kaksi voittoa. Se on vähän joukkueelta, joka alkukaudesta komeili tovin koko sarjan kärjessä!

Viime viikonloppuna joukkue seilasi Lapin lumoissa häviten sekä Oulussa että Simossa. Pitkässä sarjassa tulee aina voittoja ja tappioita, mutta viikonlopun peleissä esiintyi haminalaisjoukkue, jolta puuttui sekä tahto että taito. Kun joukkue ei usko itseensä, ei voi myöskään onnistua.

Syitä tappioputkeen miettii yleisön lailla myös seuran johto. Pelaajien nimilistan perusteella joukkueella pitäisi olla mahdollisuus menestyäkin, mutta joku mättää. Pelaavaan ryhmään on tullut loukkaantumisten vuoksi muutoksia, mutta niitä tulee myös vastustajilla.

Piinallisinta on, että loukkaantumisia tulee vuodesta toiseen usein samoille pelaajille. Onko kauteen ja peleihin valmistauduttu riittävällä huolella ja intensiteetillä, pohdittavaa riittää siis myös valmennusportaalla.

Haminan Palloilijain tavoitteena on palata mitä pikimmin takaisin superpesikseen, josta joukkue putosi viime kauden jälkeen.

Mahdollista pikainen paluu on vieläkin, sillä ratkaisupelit ovat pelaamatta. Joukkueen peli-ilmeen on kuitenkin muututtava dramaattisesti, muuten sarjanoususta on turha edes haaveilla.

Ensi kaudella HP:n oranssipaitaa kantaa joukko uusia pelaajia, mutta uuden joukkueen kokoaminen ei ole helppoa.

Kotikaupungin nuorukaisilla on mahdollisuus nostaa profiiliaan ja hypätä pelillisesti uudelle tasolle, mutta potentiaalisia nimiä vain on kovin vähän. Verkot onkin heitettävä Haminan ja koko Kymenlaakson ulkopuolelle.

Ykköspesiksen runkosarja päättyy tänään keskiviikkona Vallikentällä, kun HP kohtaa Ulvilan. Lauantaina HP aloittaa kotikentällään välieräpelit ja jos joukkueen pelillinen suunta muuttuu, edessä ovat vielä nousupelit superpesiksen heikompia joukkueita vastaan.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus