Kerran valtaanpäästyään poliitikko ei suurin surminkaan halua vallastaan luopua. Vallassaroikkumista nähdään kuntatasolla, mutta myös itsenäisissä maissa suurmaista puhumattakaan.
Lähiesimerkki oli presidentti Kekkonen, joka uskoi kai hautaan saakka, että kukaan muu ei olisi kelvollinen Suomea hallitsemaan.
Vallastaan ei halua luopua Venäjän presidentti Vladimir Putinkaan. Hän on nyt toiseen otteeseen maansa presidentti. Ensimmäiset kaksi neljän vuoden rupeamaa hän hallitsi vuosina 2000 – 2008. Ero tuli, koska perustuslaki ei sallinut samalle presidentille kolmatta perättäistä kautta.
Siispä Putin junaili neljäksi vuodeksi presidentiksi Vladimir Medvedevin palatakseen valtaan uudelleen 2012 vaaleissa. Siihen mennessä vaalilakia oli muutettu siten, että presidentin kautta oli pidennetty kuuteen vuoteen. Kun Putin sai kolmannen jatkokauden 2018, hän hallitsee vuoteen 2024 saakka.
Jättääkö omaan erinomaisuuteensa rakastunut presidentti virkaansa viiden vuoden kuluttua 2024, sillä hän on tuolloin vasta hyväkuntoinen 78-vuotias? Sillä, mitä seuraa Putinin jälkeen, on merkitystä Suomelle ja Kaakonkulmalle. Hänen ympärille kasaantunut valtaeliitti tuskin siirtyy kuitenkaan sivuraiteelle.
Samalla valtansa on betonoinut Kiinan presidentti Xi Jinping, joka junaili kansankokouksessa viime vuonna päätöksen, jonka mukaan presidentin valtakausia ei rajoiteta. Maailman mahtimaaksi noussut Kiina ansaitsee hyvän presidentin ja Xi tietää olevansa paras.
Vallassaan roikkuvia päämiehiä on useimmissa Keski-Aasian maissa, entisissä Neuvostoliiton neuvostotasavalloissa. Vallan ytimessä aikoo olla hamaan hautaan asti kaiketi myös Unkarin päämies Orban.
Länsimaisissa demokratioissa on tavallista, että istuva presidenttikin voi hävitä vaalit. Näin kävi Ukrainan presidentti Poroshenkolle, joka menetti valtansa hävittyään vaaleissa TV-kasvo Zelenskylle.
Miten mahtoivat Kremlin valtaapitävät selittää kansalleen Ukrainan vallanvaihdoksen? Että istuva presidenttikin voi hävitä vaalit!