Vakaus ja turvallisuus valttimme

Monella tavalla dramaattinen vuosi on takana. Vakaudestaan tunnettu Suomikin sai oman osansa, kun maatamme ehti hallita kolme hallitusta.

Sipilän hallitus pyysi eroa jo maaliskuussa ennen kevään eduskuntavaaleja. Vaalien jälkeen hallituksen muodosti Antti Rinne ja sosialidemokraattien ohella hallitukseen nousivat Keskusta, Vihreät, Vasemmisto ja Rkp. Rinteen aika jäi kuitenkin lyhyeksi.

Kesäkuussa nimitetty hallitus kaatui sisäisiin ristiriitoihin, joiden taustalla oli Postin lakkoilu ja omistajaohjaukseen liittyneet veivaukset.

Rinteen puolivuotinen pääministeritaival päättyi Keskustan epäluottamukseen jo 3. joulukuuta, jolloin Suomi sai historiansa nuorimmaksi pääministeriksi Sanna Marinin.

Dramatiikkaa on luvassa tällekin vuodelle, siitä pitänee huolen hallituksen oppositio, jonka perinteinen linja on moittia ja kritisoida hallituksen hyviäkin päätöksiä ja linjauksia.

Vakaus ei kuitenkaan oli mikään maamme perusominaisuus vaan se on saavutettu pitkäjännitteisellä asiainhoidolla. Ison maailman terrorismi ei ole yltänyt Suomeen ja toivottavasti ei ylläkään. Siihen kannattaa hallituksen panostaa tosissaan.

Maahanmuuttajien vyöry koetteli maatamme vuonna 2015. Muuttovirta taittui pudoten sitten vuositasolla muutamiin satoihin, mutta meille jäi joukko kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä.

He saattavat olla maallemme tulevaisuuden turvallisuusuhka, jollei viranomaisemme kykene kirjaamaan heidän sijaintiaan.

Hamina paistatteli valtakunnan otsikoissa koko kuluneen vuoden ajan. Koko Suomi seurasi uutisointia Haminan suurlipun ja maan korkeimman lippusalon vaiheista. Suurlippu on nyt saanut pysyväisluvan vetäen varmuudella uteliaita kaupunkiimme.

Enemmän merkitystä on kuitenkin palvelinyhtiö Googlen mittavista investoinneista Haminaan. Se on jo poikinut rakennusvaiheen työllisyyttä, mutta työpaikkoja on tiedossa jatkossakin.

Hyvien uutisten joukkoon kuuluvat uutiset akkutehtaasta, jonka yhtenä mahdollisena sijoituspaikkana mainitaan Hamina. Hankkeen toteutuminen Haminaan merkitsisi muutaman sadan työpaikan syntymistä.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus