Lämpimään veneilykesään luotetaan

Busterin ohella Yamarin Cross-mallisto on myös perinteisesti veneilykesän kysytyimpiä malleja, sanoo Sami Purho.

Veneilykesän alkutahdit on Haminassa perinteisesti lyönyt J. Purho Oy:n kattava venenäyttely. Vaan nyt eletään veneidenkin osalta poikkeusaikoja. Purho toki palvelee, mutta massoittain väkeä liikuttaneesta kevään venenäyttelystä on tänä keväänä luovuttu.

– Vielä Helsingin venemessujen aikana meillä tehtiin varauksia, mutta nyt ei tungosta ole. Oviliikenteestä voi kuitenkin havaita veneilykuumeen hiljakseen nousevan, sanoo Sami Purho.

– Meillä oli alkavasta kaudesta hyvät odotukset, mutta koronapandemia muutti lähtötilanteen täydellisesti. Kaikki voi vielä kääntyä parhain päin.

Kummallinen talvi alkaa olla ohi. Meri ei jäätynyt kaikilta osiltaan Haminan edustalla lainkaan.

– Muutamat urheat eivät koskaan lopettaneetkaan viime sesonkia, vaan veneet ovat olleet käyttövalmiina koko talven. Jo maaliskuun puolivälissä olimme laskemassa muutaman asiakkaamme säilytyksessäolleita veneitä mereen.

Puuveneillä on oma ihailijakuntansa, mutta fakta on, että merkittävä osa kesän uusista veneistä on alumiinirunkoisia paatteja. Buster ja Yamarin ovatkin Purhon venemyynnin kärjessä.

– Meillä on myymälässämme esillä uutuus, Busterin XL-malli. Yli 6-metrinen vene tarjoaa väljät tilat vaikka seitsemälle hengelle, 115 hevosvoiman kone riittää kovaankin kyytiin, maalailee Raisa Purho.

Ähtärin eläinpuiston lähistöllä sijaitseva Inhan teollisuusalue on sekä merkittävä että merkillinen veneteollisuuden ilmiö. Naapuruksina veneitä valmistavat Inhassa maamme suurimpiin kuuluvat Yamarin ja Buster ja lähellä ovat myös Silver-veneiden tuotantolaitokset.

– Yamarinilla ei ole Inhassa enää omaa tuotantoa, mutta Yamarin veneiden alumiinirungot syntyvät Busterin tehtailla. Itse veneidenteon Yamarin hoitaa Valkeakoskella. Busterit syntyvät alusta loppuun saakka Inhassa, tarkentaa Sami.

Nurinkurinen talvi saa venekauppiaankin suhtautumaan tulevaan sesonkiin varauksin:

– Jos talvi on ollut täysin poikkeava aikaisemmista talvista, venekauppiaat eivät kesältä samanlaista nurin käännettyjä olosuhteita toivo. Normaali kesä helteineen ja sateineen, se sopii parhaiten kaikille, arvioi Sami.

Buster XL on innostava yhdistelmä järkeä ja tunnetta. Buster-malliston ikisuosikin runkogeometria on uudistunut täysin kaudelle 2020, minkä ansiosta sen ulkonäköön on tullut aimo annos lisää voimaa ja linjat ovat jalostuneet skandinaavisen moderneiksi. Buster XL:n saa kotilaituriin 41.500 eurolla.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli