Maaliskuun alussa vanha laituri purettiin pois, ja uusia perustuksia alettiin istuttaa rantaan.

Viime kesänä omistajaa vaihtanut Rampsi kitchen & lounge eli entinen Kahvila Aallokko kunnostaa terassinsa ja rakentaa uuden laiturin sen pohjaksi. Avajaiset pyritään pitämään vapun tienoilla, jos rakennustyöt etenevät suunnitellusti.

Katettu terassi tulee olemaan ravintolarakennuksen mittainen ja kokonaan lasitettu. Lasituksen jälkeen laituri jatkuu avoterassina vielä neljä metriä, josta puolet on meren yllä, eli lähes saman verran kuin alkuperäinen laituri.

Terassin perustusten rakennustyöt aloitettiin maaliskuun toisella viikolla. Kannatukset vedetään rannasta betonituilla, ja niiden rakentamisen hoitavat urakoitsijat.

Terassin ja laiturin kannen pistää kasaan kesäterassin toinen omistaja Jussi Kurvi itse aikaisempaa työhistoriaansa hyödyntäen.

– Ravintolaa on aiemmin laajennettu vähä vähältä, ja laiturikin on siksi ollut useammasta palasta koostunut. Nyt teemme siitä yhtenäisen, ja näin kestävämmän, Kurvi kertoo.

Uusi lasitettu ulko-oleskelualue mahdollistaisi ravintolan aukiolon pidempään keväällä ja syksyllä. Terassin myötä Kurvi ja toinen omistaja Marjut Kilpi ovat ideoineet myös talven kylmävesiuintiin panostamista, värimaailman ja sisustuksen uusimista ja mahdollisesti leikkikentän kunnostusta.

– Tervasaari on ihanteellinen ulkoilu- ja oleskelupaikka lähellä keskustaa. Mielestämme aluetta kannattaa kehittää, Kilpi toteaa.

  • Slider image
  • Slider image