Koronapandemian aikana perheillä on aikaa panostaa pihaan ja puutarhaan. Kun kaikki kokoontumiset ovat pannassa, mielekästä työtä on tarjolla kunhan vilkaisee ulos ikkunasta.
– Kevät on parasta aikaa panostaa pihaan ja puutarhaan. Vaihtoehtoisia materiaaleja on tarjolla. On multaa, kuoriketta, hiekkaa, sepeliä sekä laaja valikoima kiveä, kertoo Sami Suoknuuti, joka perusti viisi vuotta sitten myyntipisteen Melttiin Karjakatu 29:ään.
Suoknuutin Pihakulman noutopiha on vaihtoehto puutarharakentamisen nettikaupalle.
– Meillä tuotteet ovat valmiina asiakkaan arvioitavana. Kuljetukset hoidetaan myös tarvittaessa, niistä vastaa yrityksemme Kuljetus Suoknuuti.
– Multa ja männyn kuorikate ovat kevään ensimmäisiä sesonkituotteita. Männyn kuorikate vain on ph-arvoiltaan juuri sopiva suojaamaan pensaita ja hidastaman rikkakasvien nousua.
Pihakulma on panostanut vuodesta toiseen enemmän ja enemmän kalustonvuokraukseen. Nyt on tarjolla jopa pieni pyöräkuormaaja.
– Oksahakkuri tekee silppua vaikka halkaisijaltaan 8-senttisestä rangasta. Kippiperäkärrimme olivat tarjolla jo vuosi sitten ja nyt on uutuutena moottorivetoiset kottikärrit.
Pihakulma on tehnyt jo pitkään yhteistyötä puutarhojen suunnitteluun ja rakentamiseen erikoistuneiden yritysten kanssa.
– Viherkuution Minna Harju tarjoaa ammattitaitoisen näkemyksen onnistuneeseen pihan suunnitteluun ja toteuttaa käytännössä unelmien pihan ammattitaidolla. Desman Oy on puolestaan tehnyt pihakiveyksiä jo vuodesta 1986 hoitaen tarvittaessa myös kokonaisurakoinnit materiaaleineen, vinkkaa Sami Suoknuuti.