Urheilu on monelle nuorelle iso juttu, puolet elämää. Koronapandemian aikana arvot on ollut pakko laittaa uuteen järjestykseen, kun arkea hallitsee viruksen vuoksi annetut rajoitukset.

Urheilu on myös kansainvälistä politiikkaa. Siitä ovat osoituksena esimerkiksi viime vuosituhannen olympiaboikotit.

Nyt urheilumaailmaa eivät järkytä poliittiset voimat, vaan tahtipuikkoa pitää näpeissään koronapandemia. Kaikille mantereille levinnyt sairaus on pannut sekaisin maailman talouden ja polvillaan on myös urheiluväki.

Tämän vuoden suuret urheilutapahtumat on peruttu ja katseet ovat jo  ensi vuodessa. Kansalliset pallopelien sarjat jäädytettiin jo maaliskuussa eikä vieläkään ole tarkkaa tietoa sarjojen käynnistymisestä.

Urheilijain harjoittelu kuitenkin on jatkunut omaehtoisena, kun valmennustoimintaa on rajoitettu. Yksilöurheilijoille harjoittelu erakkona yksin ilman kavereita on tuttu juttu, mutta joukkueurheilijoille tilanne on uusi.

Joukkueurheilussa keskeinen asia on sosiaalisuus, yhdessä tekeminen, voittaminen ja häviäminen. Pandemia on pakottanut joukkuelajien urheilijat uuteen normaaliin: harjoitukset onkin tehtävä yksin tai vain pienellä porukalla.

Jos urheilijoilla on haasteensa valmentautumisessa, saman ongelman kanssa painivat myös valmentajat. Jos valmentaminen koskaan on helppoa, etävalmentaminen on taatusti vielä vaativampaa.

Jos ja kun urheilut saadaan esimerkiksi sarjapelien osalta toivottavasti jo kesäkuussa käyntiin, paremmuudet selviävät. Kun urheilijalla on tavoite kirkkaana, silloin ei koronakaan murskaa motivaatiota. Korona on pakottanut urheilijat jäsentelemään ajatuksiaan ja tavoitteitaan.

Parhaat ovat tulevanakin kesänä parhaita. Mutta kaiken taustalla kummittelee kuitenkin edelleen pandemia rajoituksineen, jotka on määritelty meidän kaikkien parhaaksi.