Koko ikänsä Haminassa asunut Essi Lappalainen ja Varkaudesta kotoisin oleva Juska Lappalainen ostivat Vilniemeltä talon 2019 asuttuaan aiemmin rivitalossa Tallinmäellä.
– Ratkaisu oli helppo, koska olimme etsineet taloa luonnon ja meren läheltä jo pitkään. Juskakin oli ehtinyt tykästyä vuosien varrella pikkukaupungin rauhaan, sanoo Essi.
Juska ja Essi tapasivat Kotkan Meripäivillä 2015. Siihen mennessä Juska oli asunut kymmenen vuotta Tampereella muutettuaan sinne alun perin ammattikorkeakouluopintojen vuoksi. Essi oli syypää siihen, että Juska muutti seuraavan vuoden alussa Haminaan.
– Toki asiaan vaikutti tuotantopäällikön työni 4Business Oy:ssä Vantaalla, josta minulla on aina ollut mahdollisuus tehdä viikoittain kolmesta neljään päivään etätöitä. Täältä on hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin ja asumiskustannukset ovat ihan toista luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla, Juska summaa.
Mitä asioita erityisesti arvostatte Haminassa? Mikä on hyvää?
– Olen asunut täällä aina ja tämä on kotikaupunkini. Katselin kyllä töitä Tampereen suunnalta, mutta merestä on vaikea luopua ja siksi en voinut järven ääreen lähteä. Myös perhe ja ystävät ovat täällä, Essi kertoo hymyillen.
Meri tarjoaa hyvät harrastusmahdollisuudet toiminnalliselle pariskunnalle SUP-lautailun ja veneilyn parissa.
– Täältä löytyvät läheltä myös hyvät paikat lasketteluun ja lumilautailuun. Harrastusmahdollisuuksia ei ole koskaan liikaa. Esimerkiksi isommat seinäkiipeilymahdollisuudet voisi olla hyvä kehittämisen kohde liikunnan lisäämisen kannalta, Juska kertoo.
Miksi Haminasta on tullut kotikaupunkinne? Mikä on saanut pysymään Haminassa?
Vilniemeltä pari löysikin talon, jossa molempien rakastama meri ja luonto ovat ihan vieressä. Linnunlaulun kirjo on valtaisa ja lähimaastossa on kaiken maailman eläimiä. Harrastusten ja koirien kanssa metsän läheisyys on tärkeää. Yhdestä suusta he myös toteavat, että turvallisuus oli merkittävä tekijä kotikaupungin valinnassa.
– Täällä voi liikkua mihin kellonaikaan vaan, missä vaan. Esimerkiksi koiria voi lenkittää myöhäänkin, ja jos joku tulee vastaan, niin se on hirvi, pariskunta nauraa.
Mitä muuta haluatte sanoa Haminasta?
– Toivoisin, että nuoret ja nuoret aikuiset arvostaisivat Haminaa ja sen mahdollisuuksia. Hamina on ihana myös mökkikuntana ja tällä on paljon tapahtumia niin kaupunkilaisille kuin kesäasukkaille, Essi sanoo.
Mitä haluaisitte kehittää Haminassa? Miten haluatte osallistua Haminan toimintaan ja uudistamiseen?
Essi vaikuttaa omassa työssään varhaiskasvatuksen esimiehenä vahvasti Haminan varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Asukkaan näkökulmasta molemmat ovat antaneet kehitysideoita vastaamalla erilaisiin gallupeihin ja kyselyihin, kuten kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseen.
Essi odottaa innolla Oolannin puiston valmistumista:
– On hyvä, että kaupunkia kehitetään meren ja saariston kautta. Toki sitä voisi hyödyntää vielä enemmänkin niin päivittäisessä toiminnassa kuin matkailussakin. Myös Haminan historia ja vanhat rakennukset tarjoavat hienon miljöön. Kun vain lähtee katsomaan ja etsimään, voi löytää vaikka mitä.
Asumassa Haminassa -juttusarja on nyt startannut. Sarjan tarkoituksena on selvittää, mikä tekee kohtaamisten Haminasta unelmien kotikaupungin.
Haluaisitko sinä kertoa, kuinka sinusta tuli haminalainen? Voit ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostia Haminan viestintäkoordinaattorille riikka.koskimies(at)hamina.fi tai ottamalla yhteyttä Reimarin toimitukseen puh. 0440 753 137 tai sähköpostilla: jorma.haapamaki(at)reimari.fi.