Haminan talousalueen uutislehti

Liikenneopettaja Kai Koivisto painottaa: Sujuva ja turvallinen liikenne on yhteispeliä

Maanantaina voimaanastunut uusi tieliikennelaki on tuonut katukuvaan uusia liikennemerkkejä, muuttanut tiemerkintöjä ja nopeusrajoituksia antaen vapauksia myös pysäköintiin ja kaistanvalintaan. Liikenteen perusjutut ja säännöt ovat kuitenkin pääosin ennallaan.

Liikenneopettaja Kai Koivisto haminalaisesta Koiviston Autokoulusta sanoo, että liikenne on yhteispeliä, jossa on huomioitava kaikki, jotka teillä liikkuvat.

– Liikennesääntöjä ja huolellisuutta on noudatettava kuten ennenkin. Uutena asiana lakiin on kirjoitettu ennakointivelvollisuus, jotta muut tienkäyttäjät tulisivat paremmin huomioitua. Aika näyttää, miten ennakointivelvollisuus toteutuu, sanoo Koivisto.

Ennakointivelvollisuus vaatii muuttamaan omaa toimintaa sellaisissa tilanteissa, joissa havaitsee jonkun toisen tekevän virheitä. Lakiin se on kirjoitettu näin:

”Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi” (4 §).

– Ennakointivelvollisuudella pyritään suojaamaan ennenkaikkea heitä, jotka eivät ole liikenteen kokeneita konkareita. Liikenteen sujuminen vaatii kaikilta osapuolilta pelisilmää, painottaa Koivisto.

Uusiin liikennemerkkeihin kannattaa tutustua. Esimerkiksi pyöräilijöille on tullut pieniä vapauksia, jotka myös autoilijain tulisi tiedostaa:

– Yksisuuntaisella ajoradalla voidaan liikennemerkin lisäkilvellä osoittaa, että pyöräilijät voivat luvallisesti ajaa myös vastaan muuta liikennettä. Yksisuuntaisuus ei koskekaan silloin pyöräilijöitä.

Kai Koivisto toimii Koiviston Autokoulussa liikenneopettajana jo kolmannessa polvessa. Ajokorttiuudistukset ovat vieneet opetusta huonompaan suuntaan:

– Ennen viimeistä ajokorttiuudistusta uudelta B-ajokorttia ajavalta edellytettiin 18 ajotuntia ja 19 teoriatuntia sekä sen päälle vielä kakkosvaiheen kahdeksan tunnin jatkokoulutusta, johon kuului myös liukkaankelin koulutus. Nyt riittää 10 ajotuntia ja päälle kahdeksan tuntia riskikoulutusta, neljä ajoa ja neljä teoriaa.

– Kun kuljettajalla on kortti taskussa, se ei välttämättä tarkoita sitä, että asenne tielläliikkumiseen olisi kunnossa. Juuri asennepuolta pyrimme koulutuksessamme painottamaan, sanoo Koivisto.

Moni aloittaa tutustumisen liikennemääräyksiin ajamalla mopokortin. Koiviston mukaan mopokorttia ajavilla on pääasiassa terve suhtautuminen liikenteen uhkiin ja vaatimuksiin.

– Sitä osoittaa esimerkiksi se, että monet mopokorttikokelaan ottavat vielä lisätunteja oppiakseen ajamaan oikein. Mopon käsittelyn hallitseminen on hyvä pohja turvalliseen liikenneajoon.

Lue lisää aiheesta:

Pääsiäisen aikataulut 18.3.-30.3.
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide