Milena ja Marko Vanhala asuvat Metsäkylän maalaismaisemassa. Perheeseen kuuluu myös kaksi teini-ikäistä lasta, kaksi koiraa ja neljä kissaa. Viitisentoista vuotta sitten he muuttivat Kotkasta Metsäkylään.
Miksi Haminasta on tullut kotikaupunkinne? Mikä on saanut muuttamaan Haminaan ja pysymään täällä?
– Alunperin ajatuksena oli, että muutetaan sitten eläkkeellä maalle. Nettiä selaillessa löytyi kuitenkin täydellinen paikka, jonne tultiinkin jo sitten kolmekymppisinä, Milena nauraa.
– Kyllähän se tämä paikka on, joka meitä houkutteli ja pitää täällä. Vaikka perheen aikuiset käyvät Kotkassa töissä, ovat he juurtuneet Metsäkylään. Lapset ovat kasvaneet ja käyneet koulun täällä, Marko kertoo.
– Kuka nyt kotoontaan minneen lähtisi, Milena kiteyttää Haminassa pysymisen ytimen.
Mitä asioita erityisesti arvostatte Haminassa? Mikä on hyvää?
Vanhalan perhe pitää suuressa arvossa sitä, että Hamina on pieni ja rauhallinen paikka. Pikkukaupungin tunnelma ja maaseudun rauha ovat tärkeitä asioita.
– Aika vähän tulee keskustassa edes oltua. Melkein tässä kylällä oleillaan, Marko pohdiskelee.
Poikkeusaika toi hyvin esiin maaseudun edut:
– Suurin muutos on ollut se, että kaupassa on käyty vähän harvemmin. Ei täältä kaipaa minnekään, koska tilaa on. Sitähän olisi vain onnellinen joutuessaan eristykseen tänne, Milena toteaa hymyillen.
Mitä haluaisitte kehittää Haminassa?
– Kun Haminaa kehitetään, toivomme ettei pikkukyliä unohdeta. Täällä oli silloin kyläkoulu, kun me muutimme. On selvää, että se on asia joka vaikuttaa lapsiperheiden valintoihin. Olisi hyvä, että vaikka kylässä ei olisi koulua, sitä kehitettäisiin monimuotoisesti ja varmistettaisiin tiettyjen palveluiden saatavuus.
– Rantarata helpottaisi työskentelyä pääkaupungin suuntaan. Kun kätevien kulkuyhteyksien varrella olevasta kaupungista nostettaisiin vielä esiin vanhat talot ja idyllinen miljöö, houkuttelisi kaupunkimme samaan aikaan uusia haminalaisia ja matkailijoita.
– Minusta meidän kaupunkimme täyttä potentiaalia ei ole osattu nähdä ja hyödyntää. Jos vertaa esimerkiksi Loviisaan niin näkee, miten viehättävän pikkukaupungin tunnelma tuodaan esiin.
Miten haluatte osallistua Haminan toimintaan ja uudistamiseen?
Marko on mukana Haminan Metsäkylän Kyläyhdistyksessä.
– Sitä kautta voi vaikuttaa oman kylän kehittämiseen.
Mitä muuta haluatte sanoa Haminasta?
– Kyllähän ihmisen on täällä hyvä olla ja elää. Täällä on kaikki peruspalvelut ja ne riittävät kyllä, Vanhalat toteavat yhteenvetona Haminasta. n
Asumassa Haminassa -juttusarjan tarkoituksena on selvittää, mikä tekee kohtaamisten Haminasta unelmien kotikaupungin. Haluaisitko sinä kertoa, kuinka sinusta tuli haminalainen? Voit ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostia Haminan viestintäkoordinaattorille riikka.koskimies(at)hamina.fi tai ottamalla yhteyttä Reimarin toimitukseen puh. 0440 753 137 tai sähköpostilla: jorma.haapamaki(at)reimari.fi.