Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Koulupojista iso apu kuivaheinän paalauksessa

Valtteri Toivanen (oik.) ja Mikael Skyttä ahkeroivat paalausurakassa koko helleviikon. Talteen saatiinkin 1 250 paalia kuivaa tavaraa. Kerrallaan kuormaan sopii 150 paalia.

Kannusjärveläinen Jussi­ Suurnäkki hoitelee tilan lampolassa noin 80-päistä lammaskatrasta, puolet aikuisia, puolet karitsoja. Joka­kesäinen urakka on rehu­ladon täyttäminen lampaiden talviruokintaa varten.

– 1 250 paalia on nyt suojassa. Viime viikon kelit suosivat urakkaamme Metsäkylässä täydellisinä, tavara saatiin paaleihin mahdottoman kuivana, kertoi Suurnäkki.

– Metsäkylässä korjasimme kuivan heinän Juha Muurosen pelloilta.

Suurnäkki sanoo, että kuivaheinä on erinomainen vaihtoehto lampaan ravinnoksi.

Ennen paalausurakkaa Jussi Suurnäkki ajeli vielä pöyhijällä kaadetun luokon karholle ennen paalaamista.

– Lammas on lehmän lailla märehtijä, joten se tarvitsee kuivaa heinää. Tarjolla niille on myös esikuivattua säilörehua.

Suurnäkin kanalassa on myös 90 kanaa, jotka alkavat pian olla täydessä munimisiässä:

– Meille kanat tulivat 12-viikkoisina. Nyt 19-viikkoisina osa jo muniikin. Munilla kysyntää riittää, esimerkiksi leipureille kelpaa erinomaisesti. Kysyntää tulee myös mökkiläisiltä.

Suurnäkki on käyttänyt tilalla aputyövoimana haminalaisia koulupoikia, tuen poikien työllistämiseen maksaa Haminan kaupunki.

Traktori paalauskoneen eteen ja menoksi. Isäntä Jussi hallitsee konepuolen jutut.

– Viime kesänä minulla oli kuusikin kesäpoikaa. Tilan työt vaihtelevat niinkuin pojatkin. Vaikka kaupunkilaispojilla ei juurikaan ole mitään tuntumaa maatilan töihin, nopeasti ovat kaikki sopeutuneet hommiimme.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla kesätöissä olivat Valtteri Toivanen, 16, Vilniemeltä ja Mikael Skyttä, 15, Sivatista.

– Uutta nämä työt meille ovat mutta mielenkiintoisia, sanoivat pojat. Valtteri päätti juuri peruskoulunsa jatkaen syksyllä Ekamiin sähköpuolelle. Mikael uurastaa vielä vuoden peruskoulussa.

Kuumimman kesäkauden jälkeen Jussi Suurnäkillä on jälleen aikaa muihin askareisiin.

– Hankalien puiden kaatajalle on aina kysyntää. Kiipeilykaatona puut on vaivatonta poistaa turvallisesti ahtaistakin paikoista rakennusten kärsimättä, jutteli Suurnäkki, jonka yrityksen nimi on Jussi Suurnäkin Puu ja Piha.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli