Kesän vaihtuessa pikkuhiljaa syksyyn sienet pompsahtavat maasta ja marjat kypsyvät metsän varpuihin.

Näitä ilmaisia metsän antimia haluaisi poimia yksi jos toinenkin, mutta hyviä paikkoja ei aina löydä, eikä kukaan oikein suostu kertomaan niiden sijaintia. Jos kysyy, niin saa suuttuneen vastauksen, ettei tällaisia asioita saisi missään tapauksessa kysyä.

Tuntuu kuin marjapaikasta kysyminen olisi yhtä hirvittävää, kuin kysyisi paljonko pankkitilillä on rahaa.

Varsinkin uudelle paikkakunnalle muuttaessa on todella haastavaa, miltei mahdotonta löytää marjastus- tai sienestyspaikkoja, sillä ei tiedä kyseisestä kaupungista juurikaan mitään. Ja silti ei saisi kysyä kokeneemmilta vinkkejä.

Totta kai on ymmärrettävää, ettei kukaan halua paljastaa tarkkaa sijaintia sienestys- tai marjastuspaikastaan, jonka etsimiseen on käytetty tunteja metsässä rämpien.

Mutta olisi kuitenkin kohteliasta, kilttiä ja reilua sanoa mistä päin paikkakuntaa löytää metsän antimia, tai suurinpiirtein mistä päin metsää.

Miksi pitää olla niin ahne? Kyllä niitä mustikoita ja sieniä varmasti riittää metsässä. Ei ole kovin reilua, että marjastuspaikat ja muut siirtyvät vain suullisena perimätietona eteenpäin. Jos silläkään tavalla.

Ei minulla ole ketään tamperelaista isovanhempaa, joka voisi kertoa, missä täällä voi marjastaa. Ja jos ei voi kysyä, eikä suullista perimätietoa ole, eihän ole muuta mahdollisuutta kuin pyöräillä ympäri lähiseutuja etsien metsää, josta löytyisi jotakin muuta kuin puita.

Miksi marjastaminen ja sienestäminen on näin raakaa ja totista kamppailua, että pidetään kaikki itsellä? Sitten siellä naama kurtussa kauhotaan marjoja ämpäriin samalla, kun puolustetaan reviiriä.

Ei mielestäni marjastamisen ja sienestämisen näin pitäisi mennä. Vaikka marjoja ja sieniä on metsässä mielin määrin, niiden löytäminen ilman apuja voi olla ja onkin haastavaa.

Siksi mielestäni, ja monien opiskelutovereidenikin mielestä olisi hienoa, jos marjastus- ja sienestyskulttuuri kokisi muutoksen suuntaan, jossa muita autettaisiin.

Neuvojalle varmasti jää metsään mustikoita ja sieniä, sillä itse en ainakaan jaksaisi, ehtisi enkä pystyisi pakastamaan sitä määrää, mitä suhteellisen pienikin alue metsää pystyy tarjoamaan.