Haminan talousalueen uutislehti

Kaukolämpö vetää uusia asiakkaita

Haminan Energia käynnisti jo viime vuonna mittavat kaukolämpötyöt yhtiön uuden kaukolämpölaitoksen valmistuttua Satamatien varteen. Ensimmäisessä vaiheessa kaukolämpölaitokseen liitettiin entiset asiakkaat Poitsilassa ja keskikaupungilla.

– Lämpölaitoksen ja kaukolämmön markkinointi on tuonut meille myös uusia asiakkaita, joiden määrä lisääntyy tänä vuonna noin 20 %:lla, sanoi Haminan Energian kaukolämmön käyttöpäällikkö Petri Kekäläinen.

Kesän mittaan on valmistunut kaukolämpölinja Erottajakadun kupeella. Nyt työt jatkuvat Viipurinkadun vartta pitkin kohti Cygnaeuksenkatua ja edelleen kohti ­Pampyölin [KP1] varuskunta­aluetta.

– Suuri osa kaukolämmön uusista asiakkaita on entisiä maakaasuasiakkaitamme. Kaukolämpöön luotetaan ja tarjoamme sitä, mitä asiakas haluaa, sanoo Kekäläinen.

Haminan keskustan alueella uusien kaukolämpölinjojen rakentaminen edellyttää aina maakuntamuseolta saatavia lupia. Usein linjojen kaivamista on valvomassa myös arkeologi.

– Yhteistyömme toimii hienosti kaivuutöiden urakoitsijan kanssa. Kun hän havaitsee kaivannoissa palokerrostumia, hän kutsuu meidät paikalle, kertoo arkeologi Heini Ynnilä Arkbyro Oy:stä, jolta Haminan Energia saa ostopalveluna arkeologin työt.

Tällä kerralla Ynnilä etsi löydöksiä K-supermarket Kanuunan takana sijaitsevan palokadun lämpölinjan kaivannoista.

– Ei mitään dramaattista, mutta tästä on löytynyt keramiikkaa, piippuja, rautanauloja, 1700-luvun ikkunalasia ja eläinten luita. Palokerrostuma on peräisin Haminan palosta vuodelta 1821, jolloin tuho on ollut tässäkin totaalinen, sanoi Ynnilä.

– Tältä linjalta on löytynyt myös jäänteitä vanhoista talojen kiviperustuksista eli normaaleja elämisen jälkiä. Palon jälkeen on tapana ollut peittää rauniot ja rakentaa sitten uutta päälle.

Arkeologi Ynnilä pitää hyvänä käytäntöä, jonka mukaan arkeologi kutsutaan aina tarvittaessa paikalle.

– Tietyillä lämpölinjojen kaivuuosuuksilla on syytä olla tarkkana.

Kaukolämpölinjojen kaivuutöitä urakoiva Asko Aalto sanoo, että Haminan kaltaisissa historiallisissa kohteissa on oltava eri tavalla tarkkana.

– Kaivuulinjoissa erottuvat kerrostumina juuri esimerkiksi Haminan palojen jäänteet. Silloin kutsumme  paikalle arkeologin, sanoi Aalto.

Lue lisää aiheesta:

Pääsiäisen aikataulut 18.3.-30.3.
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide