En tiedä, häiritseekö muita kuin minua, kun televisioruutu täyttyy yhä kiihkeämmällä tahdilla äänistä, kuvista ja valoista, yleensä monta kuvaa ja tekstiä yhtä aikaa, jopa uutisissa.

Etenkin mainokset ja viihdeohjelmat ovat ottaneet tekniikan kirjon käyttöönsä, ikään kuin teknisillä tempuilla olisi suurempi merkitys kuin sisällöllä. Ruutuun tupsahtaa ihmistä ja tavaraa sellaisella vauhdilla, ettei ennätä käsittää, mistä oikein on kyse.

Television musaohjelmissa alkaa olla vaikea erottaa esittäjiä taustakohelluksesta; tanssijoista, heijastekuvista ja valoista. Kaikki osiot liikkuvat villisti ja vilkkaasti rikkoen keskittymistä itse esityksen sisältöön.

Vaikka esittäjät vaihtuvat, niin kohellus jatkuu, väsyttää mieltä, ja pian alkaa tuntua samalta kaikki, niin mainokset kuin ohjelmatkin. Tämäkö on tekniikan vallankumouksen ja ihannoinnin tulos?

Vilinää ja vilskettä ei ole pelkästään tv:n kuvaruudussa ja digilaitteissa. Ilmiö on siirtynyt livekonsertteihin tai ehkä alkuaan livekeikoista kuvaruutuihin, siis kaikenlainen vilske. Laite kuitenkin on liveä korvaystävällisempi, koska äänen voi säätää itselle sopivaksi.

Ensimmäinen kerta, kun törmäsin strobovaloihin, oli Von Hertzen Brothersien keikka Kotkan Seurahuoneella.

Muistan ärsyyntyneeni, kun halusin nähdä veljekset livenä, mutta strobot iskivät suoraan silmiin niin kirkkaasti, ettei bändistä näkynyt muuta kuin mustat hahmot, ja lopulta piti lähteä baarin puolelle korvien takia.

Hartwall Areenan keikalla olin viisaampi. Varasin mukaan korvatulpat ja aurinkolasit. Molempia tarvittiin, ja sen jälkeen niin aurinkolasit kuin korvatulpatkin ovat olleet mukana isoissa livekonserteissa.

Kaverini ei tarvitse korvatulppia eikä aurinkolaseja. Hänen mielestään show kuuluu asiaan, ja rockin pitää soida lujaa. Minulle taas epämukava olotila estää nautinnon ja saa ajattelemaan, mitä kirkkaat valot ja kovat äänet tekevät ihmisen aivoille.

Onhan desibelimittarit, mutta kontrolloiko kukaan niitä, ja tutkiiko mikään taho valovälkkeen vaikutusta varsinkin nuorten terveydelle?

Se tiedetään, että kovaa soitettu musiikki vaikuttaa kuuloon, ja rockstarat ovat ikäihmisinä lähes kaikki kuuroja tai kuulorajoitteisia. Strobot voivat saada aikaan epilepsia- ja migreenikohtauksia. Niistä jopa varoitetaan, mutta myöhäistähän se on enää silloin, kun keikka on meneillään.

Jos sattuu äänentoiston siihen kohtaan, jossa basso jumputtaa läpi, niin sydän kyllä muljahtelee mukana.

Kuulostaa kärsimykseltä ja vaaralliselta, mutta yhä useampi hakeutuu tapahtumaan, jossa ollaan osa kokonaisuutta yhdessä toisten kanssa. Koetaan yhteyttä, palautetaan  muistoja ja pidetään omaa hauskaa.

Psykologit ovat jossain vaiheessa todenneet, ettei mikään tähti tai biisi itsessään vedä ihmisiä paikalle siinä määrin kuin hurmos, jonka yhdessä kokeminen, massatunnelma saa aikaan.

Tekniikka antaa paljon mahdollisuuksia. Uutta pukkaa ja innostaa kokeilemaan, mutta ihmisen vastaanottokyky alkaa olla koetuksella siitäkin huolimatta, että kaikki on ammattilaisten taidonnäytteitä. Määrä ei ole laatua.

Joka tapauksessa musiikki, sanojen kanssa tai ilman, kirvoittaa mieltä, antaa lohtua ja lumoa, kullekin erilaisesti kokemuspohjan mukaan. Myös muut elämykselliset esitykset ruokkivat luovuutta, yhtä ihmisen perustarvetta.

Onnekkaita ollaan. Kaakonkulmalla on taitoa ja tarjontaa niin musiikin kuin muunkin kulttuurin rintamalla, mikä on suuremmoinen viihtymislisä alueen asukkaille.